Onnen kultakimpale muodostuu niistä pienistä hippusista

Olipas ihanan pitkä ja vapaa viikonloppu! Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin nimittäin kaikki kolme päivää vapaana, ja otin muuten ilon irti! Kämppikseni Glenn ja Hannah muuttivat tänne ja tuntuu siltä, kuin he olisivat viettäneet täällä jo ikuisuuden. Hyvällä tavalla siis. Hannahn (Hannahin? Hannah'n? Mitentäätaipuu?) tapasin ensimmäistä kertaa vasta muutama päivä sitten ja mainitsin edellisessä postauksessa, kuinka hän ei välttämättä sopeudu ihan yhtä hyvin porukkaan kuinesimerkiksi Jason. Noh, olin väärässä. Täysin erilainen tyyppihän hän on, mutta ihan mahtava silti! Facebook-keskustelut nimittäin antoivat kuvat pikkuvanhasta ja tiukkapipoisesta nuoresta henkilöstä. 

Järjestettiin siis vanhat kunnon kotibileet ja kutsuttiin monia kavereita sekä yliopistolta että muualta.

Lauren ja Ben (ei siis Hannah ja Glenn, jos joku näin ajatteli)!! Cheltenhamin auringonsäteet.

Oltiin jossain välissä huolissamme siitä kuinka ihmeessä me kaikki kahdeksan ihmistä mahdumme tänne asuntoon, sillä olimme niin tottuneita leveään elämään ilman turhia ihmisiä. Noh, hyvin mahtui n. 20 ihmistä olohuoneeseen yhtä aikaa eikä ollut edes tukalaa! Kuvassa 16 heistä.

Aiheen vaihtoon. 

Tiedän, että nyt saattaa kuulostaa ironiselta lähteä kertomaans siitä, kuinka on mieli ollu vähän maassa viimeiset päivät viikotkuukaudetenedestiedä (varsinkin edellisten kuvien jälkeen kun ylistin meidän juhlia). Joka tapauksessa, näin vain oli. 

Mikään ei ole huvittanut ja kaikki tekeminen vaati ponnisteluja. Raahasin ruhoni kuitenkin töihin maanantaina ja kituutin siellä sen seitsemän tuntia. Palasin kotiin entistä uupuneempana, jos tämä oli edes mahdollista, ja olin valmiina nukkumaan. Kämppikset oli kuitenkin jostain syystä hereillä. Omistuista, kello oli kuitenkin jo 12 yöllä. 

Siinä he yrittivät sniikisti vihjata, että eikö ole nälkä tai "I think there is something weird in your cupboard". Avasin sitten kaappini ja ette ikinä arvaa, murut rakkaat oli käyneet Waitrosessa tänään ostamassa mulle ruisleipää, lakritsaa ja Clipperin teetä. En tiedä miten päin olisi pitänyt olla, joten tirautin siinä sitten muutaman onnen kyyneleen.

"We thought you need a little something to cheer you up!"

Mukana oli myös lappu muistuttamassa, että aina ei tarvitse leikkiä jaksavansa!

Tein itselleni siis pienen iltapalan. Totta kai.

Hyvää syyskuuta rakkahat ihmiset ja onnea, tsemppiä ja halauksia ensimmäisiin koulupäiviin, työpäiviin ja vapaapäiviin! xxx