Lunta tulvillaan...

No okei, kunhan haaveilen.

Eilen oli erittäin tuottoisa päivä, tutkimusraportista puuttui 800 sanaa ja ensimmäisen version palautus oli seuraavana päivänä, Mikä olisikaan siis parempi hetki aloittaa koristelemaan kämppää jouluisasti!! 800 sanaa nyt menee ja eikös ne yöt ole tarkoitettu työnteolle? 

Samalla kun haaveilen lumesta, käytiin Luken ja Ciaran kanssa shoppailemassa vähän koristelutarvikkeita. Aika kivalta jo näyttää vaikka pojat ei sitä myönnäkkään. Tai sitten ne vaan kertoo oikeasti totuuden ja mä kuvittelen sen olevan sarkasmia.

Okei vähän on kotitekoisen näköistä, mutta eikö oo söpöä!! Ja olen erityisen ylpeä mun itsetekemistä 3D lumihiutaleista. Rupesin aluksi leikkelemään perus lumihiutaleita, mutta sain hyvin nopeasti jyrkän kommentin että jos teen perus lumihiutale-lepareita, ne lentää suoraan roskiin. Ai. Kiva kun arvostatte mun työpanosta! Tein sitten astetta isompia ja haastavampia hiutaleita joista kuvassa näkyvä isompi hiutale on halkaisijaltaan ainakin 40 cm. 

Tää päivä on ollut vähän kireä, koska meillä on hieman jännitettä kämpässä tällä hetkellä. Ei mitään sen kummempaa, mutta muutaman pojan kommentit menee välillä liian pitkälle ja siitä aiheutuu vain harmia. Riita ei päättynyt hyvin, sillä yksi osapuoli lähti junalla kohti Bristolia ja toiset jäi kotiin. Kaiken lisäksi onnistuttiin saamaan riita aikaiseksi muutaman jäljelle jääneen ihmisen kanssa ihan jostain niinkin mitättömän typerästä asiasta, kuin mitä tehdään asunnon kanssa ensivuonna. Nyt yksi on ollut lukitun oven takana koko päivän ja tuskin tulee edes ulos enää tämän vuorokauden puolella. Ollaan Ciaran kanssa ihan puulla päähän lyötyjä, että mitähän kettua tässä nyt on taas tapahtunut. Me kysyttiin vain, että aiotaanko me asua samalla porukalla ensivuonna vai ei. That's it.

Välillä mä vaan mietin, että pojat...

Ainiin ja lisätään vielä pakkaan meidän maailman huonoimmat ja mitättömimmät treenit ikinä.

Tiivistettynä: Valmentaja oli poissa. Meitä puuttui viisi. Meidän esitys ei ole valmis. Meidän sijainen oli tuonut oman ryhmänsä meidän treeneihin ja treenasi niiden kanssa. Ruvettiin treenaamaan itse, mutta kenelläkään ei ollut mitään hajua mitä olisi pitänyt treenata. 20 minuuttia ennen treenien loppumista meidän sijainen tulee meidän luoke "So, Grace said that we are supposed to be practising something, but I can't remember what." Ootko ihan tosissas. Onneksi tämä ei ole meidän kisaryhmä, mutta olisi silti erittäin kiva jos treenattaisiin kunnolla match-treeneissäkin...

Nyt meen suihkuun, otan iso kulhon nachoja kainaloon ja meen Ciaran huoneeseen katsomaan leffaa. Ehkä tää tästä.

"You don't have a choice. You are all doing a backflip."

Näin on taas yksi viikko vierähtänyt liukkaasti eteenpäin! Takana neljän tunnin treenit joista käytin n. tunnin harjoitellen walkoveria ja handspringiä eli nyt on selkälihakset tiukilla. Katsotaan millä motivaatiolla nostan itseni aamulla ylös research methods-luennolle 9:15.

Handspring

Olin siis ensimmäisissä kisaryhmä treeneissäni tänään!! Onneksi tunnen jo suurimman osan niistä ja Jess, valmentajamme, on ihan huippu. Paljon parempi, tiukempi ja vaativampi kuin sen mun toisen ryhmän valmentaja josta valitin tuossa muutama päivä sitten. Helppoa tästä ei tule, nyt pitäisi saada sekä walkover, handspring (periaatteessa kuten edellämainittu, mutta vain vauhdin kanssa) että backflip toimimaan täydellisesti. Arvatkaapa kuinka monta osaan näistä tehdä virheettömästi ja jokaisella yrityskerralla. En sitten ainuttakaan! Älkää edes kysykö backflipistä, sitä en ole kokeillut sitten villeimmissä unelmissanikaan. Nyt se pitäisi sisällyttää meidän kisaohjelmaan. Challenge accepted..! Ehkä.

Tällä viikolla oli valmistujaisjuhlat, eli meillä oli vapaata keskiviikosta eteenpäin. Ihan kuin täällä ei töitä edes tehtäisi! Pakko sanoa, että kun tytöt ja pojat käveli kaapuinensa tuosta ikkunamme ohi, pieni kateuden vihreä peikko pääsi puraisemaan. Miksen mä voi jo valmistua?

Kymmenen pistettä sille, joka löytää kuvasta kolme henkilöä!

Meitä oli kotona vain minä, James ja Chris sillä kaikki muut lähti kotiin. Mitä me tehtiin? Käytiin ostamassa shakki-lauta ja ruvettiin treenaamaan. Tai no, Chrisillä nyt ei ollut minkään sortin hajua miten shakkia pelataan, joten hän tyytyi linnoittautumaan huoneeseensa. 

Haluatteko kuulla villistä lauantai-illastani? Ette? No kerron silti. Meidän piti ensin katsoa kolmestaan leffaa, mutta yläkerran naapurit houkutteli Chrisin ulos. Laiskimukset minä ja James skipattiin hyvällä omallatunnolla tämä kutsu ja mietittiin mitä me voitaisiin tehdä. Mentiin ostamaan ainekset juustokakkuun ja ruvettiin leipomaan. Keskiyöllä. Välillä pelattiin vähän shakkia ja välillä vispattiin voit, sokerit ja kananmunat yhteen.

Chris tulee kolmen aikoihin kotiin ja kuulee kuinka me ollaan vielä hereillä. Oltiin syömässä meidän juustokakkua ja katsottiin 40 minuutin pituinen video shakkipelistä. En huijaa. Katsottiin koko video alusta loppuun. "You guys are so sad". Hän tokaisi ja hotkaisi oman juustokakkupalasen suuhunsa.

Tein myös töitä!! Kuten lupasin. Sain kirjoitettua psykan muistiinpanot ja aloitin ihan pikkuriikkisesti mun 1500 sanan esseetä. (Lue: kirjoitin otsikon ja asettelin oikean fontin ja fonttikoon)

Nyt nukkumaan ja otetaan kaikki maanantai avosylin vastaan! 

Melkein maailmanmestareita

Meidän psykan seminaarissa käsiteltiin tarkkaavaisuutta ja saatiin muutama tehtävä.

Tässä ensin video maailmanmestareista

Ja sitten me

Miten olis maailmanmestaruuskisat ensi vuonna? Eikö 5 sekuntia ja 29 sekuntia ole melkein sama asia? 

Ja miten tämä liittyi tarkkaavaisuuteen? Ensin tehtiin tämä harjoitus muutaman kerran. Seuraavalla kerralla piti luetella kertotaulu samalla kun keskittyi kuppien pinoamiseen, valitsin toki helpoimman kertotaulun kun taas pojat mun takana luetteli kuuden kertotaulua. You just had to show off... Kolmannella kerralla piti vastata vieruskaverin kysymyksiin, kunnollisilla lauseilla, samaan aikaan kun pinosi torneja. Vaikka meidän nuorin psykan luennoitsija on yleensä aika tylsä, pakko mainita, että nyt se vähän repäisi ja päätti tehdä jotain erilaista!

Samana iltana oli synttäripaardit!! Ihana Ciara täytti 19 ja minähän en tyttöä päästänyt helpolla sillä muistelin vielä lämmöllä omia synttäreitäni.

Meillä oli ihan yli huiput juhlat ja kakku oli tosi hyvää. Totta kai se oli hyvää, koska mestarileipurit minä ja James leivottiin se.

AINIIN. Edellisessä postauksessa marmatin sitä, kuinka hommat vähän kusee välillä cheerleaderissä, tai ainakin meidän match joukkueessa. Arvatkaapa mitä tapahtui samana iltana yhteistreeneissä. Ensinnäkin tein ihan mahtavan handspringin ja oon ylpee itestäni. Ensimmäinen kerta kun onnistuin siinä ilman että sinkoilin niskoilleni tai selälleni. Toiseksi, treenien loppupuolella yhden kisajoukkueen, All-Girl Level 2, valmentaja, tuli luokseni ja kysyi, että haluaisinko päästä joukkueeseen ja kilpailemaan. TOTTA MOOSES. Oon edelleen match joukkueessa, mutta nyt pääsen myös aktiivisempaan joukkueeseen missä valmentajalla on enemmän motivaatiota opettaa ja kannustaa!! Sanomattakin selvää, että kun pääsin kotiin, niin melkein heitin uudet handspringit samalla kun selitin asiasta kanssaeläjilleni. 

--

Meillä on nyt loppuviikko vapaata valmistujaisten takia, mutta minä olen hyvä opiskelija ja tartun uuteen 1500 sanan esseeseen! Tämä on ainakin tämänhetkinen suunnitelma.

Nauttikaa xxx

Vapaaehtoinen villasukan neuloja

Kaikki tietää jo, että olen vähän omituinen. Vaan eivät he osanneet arvata, että vielä oudommaksi tulisin. Rupesin nimittäin kutomaan villasukkia pitkästä aikaa!! Vitsit loppui lyhyeen ja nyt mulla on jonossa villasukka-tilauksia... 

"If you ever see a 20-year-old English girl knitting--"

"21"

"If you ever see a 21-year-old English girl knitting, you just know that she'll be a crazy cat lady."

Otan tämän kohteliaisuutena, koska kissat on kivoja! Poikien mukaan mulla on kuulemma valmiiksi jo hullun kissanaisen luonne. Eli ainoa asia mikä puuttuu on itse kissat!

Yritän tässä kuluttaa aikaa, sillä mun pitää mennä pian paikalliseen supermarkettiin, Asdaan, pakkaamaan ruokakasseja. Kyllä, kuulitte oikein. En tiedä yhtään miten suomen Yliopistoissa ja ammattikorkeissa toimitaan, mutta täällä hyväntekeväisyys ja vapaaehtoisuustoiminta on erittäin iso juttu. Valehtelematta voin sanoa, että jokainen viikko on käynnissä yksi tai kaksi erilaista keräystä, toimintaa tai myyjäistä ja yleensä urheilujoukkueet on niitä jotka kerää varat kasaan. Tänään cheerleaderit (tai 1/10 osa meistä) menee pakkailemaan ruokakasseja asiakkaiden iloksi. Jee.

Ostin t-paidan rugby-joukkueelta, koska viiksekäs Batman.
En voinut kieltäytyä koska a.) mun kaverit oli myymässä, 2.) teidän olisi pitänyt kuulla ne myyntipuheet ja #.) pelastetaan miehet eturauhassyövältä!

Pakko vähän marista nyt kun tuli puheeksi. Cheerleading ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin. On kiva oppia uusia temppuja ja stuntteja, mutta se miten tämä korkeampi hallitus (lue: valmentajat) toimii ei ole aina ihan selkeää. Meidän joukkue on isoin koko yliopistolta (75 tyyppiä), joten meidät on jaettu eri ryhmiin. Itse olen Match Squadissa, eli opetellaan koreografioita, stuntteja ja hyppyjä ja mennään esiintymään matseihin! Meidän valmentajalta puuttuu vaan jonkinlainen motivaatio tai tietynlainen innokkuus. Ei siinä, hän on oikein mukava vapaa-ajalla, mutta en minä häntä valmentajaksi laittaisi uudestaan. Meidän alkulämpät koostuu yleensä muutamasta hölkkäaskeleesta salin ympäri. Venyttelyjen aikana "I can't be bothered you do the stretching!" ja kun opetellaan koreografiaa, me mennään kerran laskuilla läpi ja sen jälkeen musiikkiin koko ajan eikä kukaan tiedä yhtään mihin kohtaan mikäkin liike tulee. Tämä vaatii siis paljon kysymyksiä liittyen liikkeisiin. Harmi vain, että vastaukset saattaa vaihdella joka toisella kerralla vaikka kysymys olisi sama.

Tämä ärsyttää suunnattomasti, sillä silloin vanhoina hyvinä aikoina kun vielä tanssin, meidän opetus oli täysin erilaista. Ennen kisoja ja esiintymisiä tavattiin useasti, jokainen sekunti hiottiin, käytiin läpi ja varmistettiin että viimeisetkin torvet osasi tehdä kaiken kunnolla. Aina se ei onnistunut mutta yritystä oli ainakin! Meillä on viikon päästä eka matsi eikä olla vielä edes treenattu koko ohjelmaa läpi. Näillä mennään.

Asiasta hypätään taas koiranpentuihin. Ollaan ehkä koko yliopiston anti-sosiaalisin kämppiskommuuni. Jos edellistä keskiviikkoa ei oteta mukaan, kukaan meistä ei muista milloin oltaisiin oltu viimeksi ulkona juhlimassa. Meidän illat koostuu yleensä vaan korttipeleistä, monopolista, leffoista ja leipomisesta. Eikä tietenkään unohdeta jekkuja ja pelotteluja.   Esimerkiksi kun tässä viikko sitten oli Bonfire night (paljon ilotulituksia, hattaraa, tapahtumia jne.) me suunnattiin Tescoon ja ostettiin raaka-aineet porkkanakakkuun sekä päätettiin istumalla peittojen alla katsoen We need to talk about Kevin-leffaa.

Tom (kieli-ulkona kaveri yläkerrasta): "I just came to your kitchen for pre-drinks and there she was. KNITTING?!"

Keskiviikkona katkaisimme kuitenkin anti-sosiaalisuudeltamme siivet ja lähdimme spontaanille ulkoilulle. 

Se on se meidän kämppä <3
Shaun, Chris, Ciara, Luke. James oli vaeltamassa jossain päin Gloucesteria, joten skipattiin se kuvasta. Karua. 

Hiukset on sekaisin kuin heinäpelto. Merkki hyvästä musiikista ja rajusta tanssimisesta!

Superkivaa viikonloppua kaikille! Mä rupean katselemaan lentoja Suomeen. Miten muut, milloin lähdette kohti Joulupukin-maata? Vai lähdettekö ollenkaan?

Banter

Tämän asunnon, asuntolan, kaupungin ja maan lempisana tuntuu nykyään olevan banter. Tai ehkä mä vaan kuvittelen niin, koska mä olen sellaisten opiskelijoiden ympäröimänä, jotka suurkuluttaa sitä.

"-- used to describe activities or chat that is playful, intelligent and original. Banter is something you either posses or lack, there is no middle ground. It is also something inherently English,--" Urban dictionary

Nokkelaa ja leikkisää sanailua siis. Asialle on myös toinen kanta:

"It is cruelty unleavened by wit but which is excused because it is a bit like wit, if you look at it from a certain angle. It what is left when humour has died, and just the rotting, stinking carcass remains, bearing a resemblance to the living being but lacking all that made it good." If you like banter, you're an idiot

Iso-Britannia on kahtia jakautunut maa: Yhdellä puolella on ne, joiden mielestä banter on leikkisää. Toisella puolella ne, joiden mielestä se pitäisi kieltää lailla. Klassisia esimerkkejä on esimerkiksi nämä kaikki pahaiset ja ilkikuriset jekut mitä me tehdään.

Jos olette ollette lukeneet Twitteriäni olette saattaneet huomata, että Chris on muutaman kerran onnistunut hakkeroimaan tilini en tietenkään itse jättänyt läppäriäni vartioimatta. Sama kävi eilen facebookissa kun samainen henkilö lukittautui huoneeseeni ja päätti pitää vähän kivaa! Onneksi se rakastaa mua sydämensä pohjalta, joten pääsin helpolla ja tilapäivitykset oli tyyliä "I love cheese" tai "So I really like eating mold". Paras juttu oli, kun hän päätti alkaa kommunikoimaan ystävieni kanssa suomeksi ja päätti käyttää google translatoria siihen. Kaikki osaa jo varmaan arvata kuinka hyvin hän onnistui.

Esimerkiksi:  

Mun vastaukset bantereihin on yleensä välimuotoa "Varo vaan mitä teen sun huoneessa", "Murhaanko sut nyt vai heti" sekä "Pidän mykkäkoulua Ciaran huoneessa niin kauan, että olet lopettanut terrorisoimisen."

Jos pojat tekee toisilleen bantereita, niiden vastaus on yleensä seuraavaa "You and me. Outside. Now." ja siitä lähtee sellainenkin sota, että oksat pois. Eilen todistettiin taas yhtä pientä painia, jossa mm. repesi t-paita ja revähti takareisi. Chris, Luke ja James otti yhteen. Huvittavinta oli, kun J lukittautui L:n huoneeseen ja päinvastoin. Kun James pääsi takaisin huoneeseensa, hän ei nähnyt suurtakaan vahinkoa ja tokaisi:

"Is that it??" 

Johon Luke karjaisi

"What do you mean is that it????????!!!!! What the ** did you do to my room!!!???"

Banter voi myös olla sanallista, rinnastettuna esimerkiksi sarkasmiin. Nämä on mun mielestä vaikeimpia, koska pojat on erittäin nokkelia ja nopea-aivoisia niiden lauseiden kanssa. Minä taas osaisin vastata suomeksi, mutta yritä nyt keksiä jotain yhtä nokkelaa englanniksi, ei onnistu!

Tämän takia varoitan aina ensimmäiseksi mun vieraita, että mitään mitä kukaan näistä tekee tai sanoo ei saa ottaa tosissaan! Sen kyllä oppii huomaamaan, milloin on tosi kyseessä ja milloin vaan leikitään. 

Päätän tähän tämän pienen kulttuuripläjäyksen. 

Ainiin pakko mainita, että tuntui niin hyvältä saada vihdoin se yksi essee valmiiksi!! Onneksi tämä on vain välipalautus, eli ei haittaa vaikka kirjaimet olisi vähän vinksallaan ja lauseet sekaisin. 

Makeaa kauhua

Muistutus itselle: 

Älä enää ikinä katso kauhuleffoja kanssaeläjiesi kanssa, jos henkikultasi on sinulle kallis.

Antakaapas kun kerron teille tositarinan:

---

Olipa kerran tyttö, joka päätti lähteä ottamaan selvää maailmasta. 

Hän oli perillä, kaukaisilla merillä. Linnut lauloivat, aurinko paistoi. Elämän ihanuuden hän maistoi. 

Vaan ei hän osannut arvata, kuinka vehreys muuttuisi harmaudeksi. Kuinka lintujen laulu muuttuisi hiljaiseksi. Kuinka auringon valon hiipuminen sammuttaisi elämän ilon. 

Hän päätyi asumaan pienen joukon kanssa, toisilla ajatukset puhdasta kultaa, toisilla pelkkää multaa. 

Tuli syksy, tuli loma, oli aika nauttia. 

He katsoivat elokuvan, tytöille sopivan. Joukossa oli yksi mies: "Seuraavalla kerralla kauhua" hän sanoi. "Voi ei, ei kauhua" tyttö anoi.

 Viikko kului ja mies tuli luokse, "Olisiko aika The Ringin?" 

Lupaus mikä lupaus ja siihen loppui vapaus. Mutta ei hän elokuvaa yksin katsoisi, muita henkilöitä tuekseen tarvitsi. 

Muutama kiljunta, muutama pelästys, vaan ei siihen loppunut säikähdys. 

Eräs henkilö ei ollut mukana, hän oli jossain kaukana. Niin kaikki ainakin luulivat. 

Hän hiljaa hiipi ikkunan taakse, kuuli kirkuvia ääniä huoneesta ja arvasi: Ahaa! Kauhua! Kun oikea aika koitti, ilkeys voitti ja työnsi hän kätensä avonaisesta ikkunasta. Karjaisi myös samalla.

Oli tytön mielenterveys hajalla ja päätti hän multa-aivon nirhaista.

Elokuva loppui ja oli aika nukkua mutta ei osannut tyttö arvata, että nykyisyyteen oli enää turha palata. Huonepuhelin soi yöllä. 

Seuraavina päivinä näki hän kärpäsen. 

Alkoi nenästä vuotaa verta. 

Kävelä hän tikkaiden alta.

Oli kämppisten kasvoilla kauhu, loppui tytöltä nauru. Oliko aikaa enää paljon? Ei. Tyttö päätti: "Tulevat yöt minä valvon."

---

Minä. En. Katso. Kauhuelokuvia. En oikeasti edes valehtele kun sanon, että The Ringin katsomisen jälkeen mulle tapahtui kaikki mitä siinä elokuvassa tapahtuu, ennen kuin ne kuolla kupsahtaa.  Mulla on muutama päivä elinaikaa. 

Viimeisen neljän päivän aikana olen joutunut katsomaan neljä kauhuelokuvaa. Ja nimenomaan joutunut. Edes treenit tai esseiden väkertämiset ei ole tekosyynä sillä minua joko odotetaan koko ilta tai minut tullaan hakemaan huoneesta. 

"No mutta sullahan on isoja ja suojelevia miehiä siinä vieressä." 

Nojoo, olisikin. Mutta yksi, en mainitse nimeä ettei hänen maineensa mene Chris, on yhtä peloissaan kuin minä ja loput pelottelee mua viimeiseen asti sekä kesken elokuvan että elokuvan jälkeen. Ciara on mun ainut tuki ja turva, mutta se ei paljoa lohduta kun mielenterveys kärsii.

Katsottiin yhtenä päivänä Ciaran ja Luken kanssa The Conjuring (Kirottu). Leffan jälkeen olin (yllättäen) paniikissa, enkä mielelläni halunnut mennä nukkumaan. Luke ehdotti, että katsotaan yksi jakso Scorpionia, että saan muuta ajateltavaa. Sopii hyvin!

Jakson jälkeen kaikki menivät nukkumaan ja minä laitoin valot pois. Olin puoliunessa hyvät 45 minuuttia, kunnes aloin kuulemaan käytävältä askeleita. Ehkä se on vain meidän lattia, joka tykkää aina välillä narista. Askeleet jatkuivat. 

Ehkä James vain tuli kotiin. Toisaalta, miksi hän talsisi käytävällä, eikä mene huoneeseensa? Oliko se pöllö niin sekaisin, että ei ymmärtänyt mitään? Tässä vaiheessa laitoin jo valot päälle ja lähdin hipsimään kohti huoneeni ovea. Voisin kurkata ovisilmästä mitä tapahtuu. Puolessa välissä matkaa kuulin avaimen lukossani. Shit the bed. Lukko naksahti ja ovi aukesi. Nyt olin jo hermoromahduksen partaalla. Iso mustanaamionen mies hyppäsi sisään ja karjaisi.

Ja minä kiljuin. 

Kello oli yksi yöllä ja kiljuin niin, että luultavasti koko meidän D block heräsi. Seuraavalla hetkellä näen Luken nauravan kippurassa lattialla. Omat äännähdykseni olivat kiljunnan, nauramisen, itkemisen ja tärisemisen välimuotoa. 

On tässä peloteltu kaikkia ties millä tavalla, mutta riittää että minä olen hajalla. Säästän teidän, rakkaiden lukijoideni, mielenterveyden.

Laitan lopuksi muutaman kuvan mun ja Jamesin täydellisestä Caramel Shortbreadista, joka tehtiin alusta loppuun ihan itse jokaista kerrosta myöten. Ciara sanoi, että karamelli-kerroksen voi ostaa valmiina kaupasta, mutta kieltäydyttiin kohteliaasti. Silloin kun me kaksi päätetään leipoa, niin silloin kaikki tehdään itse.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

xxx

Laiskuus haisee

Ai melkein koko essee vielä tekemättä? No mikäs olisikaan parempi aika kirjoittaa uutta blogitekstiä.

Brittielämää takana seitsemän viikkoa. Edessä monia.

Viikon päästä on esseen palautus. 

Kahden viikon päästä alkaa melkein viikon loma. 

Kolmen viikon päästä panikoin, koska alkaa marraskuun viimeinen viikko.

Neljän viikon päästä tulee uusi opintotuki. 

Viiden viikon päästä olen toivottavasti kutonut talven ensimmäiset villasukat.

Kuuden viikon päästä alkaa joululoma. 

Seitsemän viikon päästä olen yksin kämpässä. Tai Suomessa.

Kahdeksan viikon päästä on Joulu.

Kappas.

Päästiin tänään meidän a&p luennolla VIHDOIN aiheeseen ja käytiin läpi hengityselimet. Tämä kaksituntinen oli täyttä tykitystä keuhkoista, hiussuonista ja ilmatiehyistä. Oma happi siinä meinasi loppua, kun piti pysyä mukana kaikessa mitä luennoitsija sanoi. Välillä piti tarkistaa sanojakin. En minä yleensä niitä kesken luennon tarkista, mutta kun John toisti kahden minuutin aikana sanan "avioli" noin kaksitoista kertaa, ajattelin, että on parempi vain kaivaa se Google esiin. Vastaus oli yksinkertaisempi mitä odotin.

Raskaan muutaman tunnin päivän jälkeen tulin reippaana kotiin ja jatkoin typerää esseetäni. Mainitsinko joskus, että aina kun aloitan tekemään töitä, joku säntää huoneeseen. Niin nytkin. Ensin tuli Luke sitten tuli Chris. Jälkimmäisellä oli mukanaan läppäri ja YouTubesta pauhasi Take That. Classy. 

Jotain mun sängyssä on, sillä kaikki nukahtaa siihen aina. Tai sitten syynä oli se über-tylsä Lacrosse-video mikä Luken piti katsoa. Tai se surullinen laulu Robbie Williamsilta. Tai ehkä mä olen vain niin tylsä, että kaikki nukahtaa heti kun avaan suuni. 

Pojalla on kyllä aikamoiset unenlahjat, sillä hän nukahtaa milloin vain minne vain. Eikö se niin ole että kasvava lapsi tarvitsee unta? Edes yläkerran Adam ei onnistunut herättämään poloista, vaikka oli naama kiinni toisessa. En valehtele kun sanoin, että tarkistin Luken pulssin ihan vain varmistaakseni, että hän on hengissä. Oli se.

Mulla on nyt todella tylsää. Älkää muistuttako mua mun esseestä. Ciara on treeneissä ja pojilla on joku jalkapallomikäliejoku käynnissä. Välillä ne pauhaa tossa käytävällä ja välillä ne pyörähtää mun huoneessa, mutta nyt on ilmeisesti isot panokset pelissä. Pysyttelen kaukana, etten paljasta omaa tietämättömyyttäni futista kohtaan.

Näkemiin! 

Freaky Friday

Olen taas kerran onnistunut kumoamaan Gloucesteriin liittyvät ennakkoluulot. Go me!

Sain iloisen viestin eräänä päivänä, että lapsuudenystäväni Leyla on saanut yliopistoltaan ilmaiset lentoliput Lontooseen, joten tottahan toki hän tulee minun luokse mielummin. Pyh joku Lontoo, kun vaihtoehtona on kerjäläisten ja omituisten ihmisten luvattu kaupunki!

Viikko sitten torstai-iltana poimin matkailijan ja hänen ystävänsä Lolan bussiasemalta ja johdatin heidät matalaan majaamme. Siellä erittäin sosiaaliset kämppäkaverini ottivat vieraat avosylin vastaan. Hah. Ketä mä yritän huijata, ne oli ovet kiinni, verhot ikkunoiden edessä ja niillä oli Fifa-turnaus. Niistä ei siis näkynyt vilaustakaan pariin ensimmäiseen tuntiin, vaikka muuten ne pyörii käytävällä kuin uteliaat ampiaiset. Yhtä piikikkäitäkin. Aina kun tuon uusia kavereita kylään, kaikkien ensimmäinen kysymys on "Are they fit?" huoh. Tosin, tasa-arvon nimissä pakko mainita, että Leylan ja Lolan ensimmäinen kysymys oli myös "Onko sulla hyvännäkösiä ja sinkkuja brittikämppiksiä?". Voi elämän kevät teidän kanssa.

Mun vieraat halusi kokea kunnon asuntola-elämän, joten mikäpä sen parempi, kuin kiertää asunnosta toiseen ja lopulta ahtautua pienimpään keittiöön 11 ihmisen voimin. Seitsemän aikaan aamulla Luke katsoi kelloaan ja huokaisi "My alarm goes off in half an hour". Onnea luennolle!

vas. Lola, Ciara ja Leyla

Meillä oli edellisviikko lomaa! Tai siis Enrichment Week, eli yliopistolla järjestettiin kaikenlaisia vapaaehtoisia kursseja. Ne vaan sattui maksamaan 100-400 puntaa, joten en kauaa miettinyt menenkö vai enkö. Kaikki ilmaiset kurssit oli täynnä. Yllätys. 

Ollaan toki tehty paljon töitä kotona. Ollaan mm. kirjoitettu esseitä, luettu artikkeleita, tehty kotitehtäviä, siivottu kämppä, viety naapurin roskat ja pelastettu maailma (Lue: katsottiin kaikki Harry Potterit, aloitettiin uusi tv-sarja, opeteltiin korttipelejä ja ollaan kokattu). Kämppä vaan on ollut hiljainen, sillä puolet meidän asukkaista (ja 90% koko Upper Quay-asuntolasta) on poissa. Tänä viikonloppuna kaikki palaa takaisin! Jee!

Ai onko meillä esseitä tekemättä? Miten olis lättykestit!!

Halloweenkin tuli ja meni ja näin mun entiset host-lapset ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen!! Hugo, mun 7v poikani, muisti kaiken mitä oltiin tehty yhdessä. Sen ensimmäiset sanat mulle oli jopa "You remember those videos we made?!?!" Saatte maistiaisen meidän taidoista tosta linkistä. Rakas, muistan kyllä, mä vietin tunteja muokaten niitä videoita. Monty, mun 3,5v poika, oli aluksi tosi ujo. Eihän se tietenkään muistanut mua koska ei se edes osannut puhua silloin kun lähdin. Vain muutaman sanan. Mentiin kuitenkin yhdessä karkki&keppostelemaan ja sen puolituntisen jälkeen Monty oli ihan kuin olisin ollut aina niillä. Siltä musta tuntuikin. Kaikki oli ihan yhtä hyper-hulluja kuin aina ennenkin ja juoksin poikien kanssa kerroksesta ja huoneesta toiseen (ja kävin nostalgioimassa mun vanhassa huoneessa) ja lelusta toiseen. Muistin jopa kaikkien dinosaurusten nimet. Paras lopetus illalle oli, kun sain pyytämättä kaksi hyvän yön pusua, joita en ole saanut piiiitkään aikaan.

Ja sitten olikin aika Halloween-juhlille.

Oon niin ylpeä Luken naamasta! Minä omin pikku kätösin meikkasin sen.
Miettikää nyt, minä, joka en osaa edes eyelineria laittaa hyvin.

Ja siinä se sitten olikin! Lupaan ryhdistäytyä näiden postausten kanssa, ettei tule tälläisiä kilometripostauksia enää... 

Sorge xxx