Ihan oikea liikuntatieteilijä

Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi, kun sain eilen pistää käytäntöön sen mitä ollaan koulussa opeteltu. Ei, nyt en puhu kokeista enkä tenteistä vaan ihan oikeasta työkokemuksesta! Meidän luennoitsija kysyi meidän luokalta, josko kukaan olisi 13.12. vielä kaupungissa. Hän nimittäin tarvitsisi apua kriketinpelaajien testauksessa. Me ihan innoissamme Moan, Amelian ja Laurenin kanssa  ilmoitettiin, että me ainakin oltaisiin ehdottomasti tulossa!

Tehtiin samoja testejä mitä oltiin itse harjoiteltu meidän käytännön-tunneilla. Kaikenlisäksi palautin viikko sitten tästä samasta aiheesta 1500 sanaisen raportin. Eli jos ei aikaisemmin ollut mitään hajua miten krikettiä pelataan, niin nyt on edes jonkinlainen pohja! 

Mentiin puoli puoli neljäksi yliopistolle Debbien, meidän luennoitsijan, kanssa. Asennettiin testausvälineet ja jaettiin tehtävät. Minä ja Moa pidettiin huolta nopeus- ja hyppy-testeistä. Amelia, Lauren ja Debbie huolehti 505 ja Run Three-testeistä. YoYo-testi tehtiin yhdessä. Neljältä 11-13 vuotiaat kriketinpelaaja-tytöt alkoi valua sisään. 

YoYo - Tarkoitis juosta päästä päähän ennen kuin nauhalta kuuluu piippaus ääni. Jokaisen piippaus-kierroksen jälkeen tahti kovenee. Meillä oli hirveän kylmä salissa kun vain seistiin paikallaan ja otettiin tuloksia ylös, mutta siinä tuli kyllä itsellekkin kuuma kun näki tyttöjen kiihdyttävän naama punasena ja hiki lentäen päästä päähän. (Kuvat on @GCBCricket Twitter-tililtä)

YoYo

17.7m, 505 ja Run three - Tarkoitus on juosta viivalta viivalle. Matka vaihtelee sen mukaan mikä testi on kyseessä. Testistä riippuen tytöillä oli myös päällä kriketti-varusteet (ensin pelkkä maila, sitten koko helahoito kypärillä ja suojavarusteilla) jotta saataisiin selville todellinen nopeus peli-tilanteissa. Ilman varusteita on nimittäin paljon helpompi juosta, testattu on. 

505

Hyppytesti 

Nopeus - Tässä testissä piti juosta heti sata lasissa, koska tässä testattiin kiihtyvyyttä. Matka oli 20m ja paras aika taisi olla 2.81 sekuntia. 

Hyppy - Hypättiin kuvassa näkyvällä hyppymatolla. Kädet lanteilla ja ponnistaen ilman, että kädet irtoaa.

Tää olin ihan yli siisti kokemus, koska nyt nähtiin mitä meidän luennoitsijat tekee sen lisäksi, että ne opettaa meitä. Ne tekee ihan oikeita juttuja. Näiden tulosten pohjalta tytöille tehdään yksilöidyt treeni-ohjelmat joissa keskitytään vahvistamaan heidän heikkouksia. Eli ei näitä tuloksia ihan huvikseen vaan otettu!

---

Viimeisetkin mölyapinat lähti tänään kotiin.... Kämppä on kurjan tyhjä :(

Kolmekerroksinen talo ja jokaiselle kakulle oma uuni

Yritän kirjoittaa tätä tekstiä tärisemättä, hyppimättä ja pomppimatta liikaa mutta meillä on talo ensi vuodeksi! Se on itse täydellisyys. Näin vaatimattomasti kun sanon.  Arvatkaa missä se on. Cheltenhamissa. Voitteko kuvitella, että minä muutan takaisin mun suloiseen Cheltenhamiin! Tällä kertaa toiselle puolelle kaupunkia, mutta silti vain 15 minuutin kävelyn päähän keskustasta. 

Kuten siis voitte veikata, asiat järjestyi kuin itsestään kokoontuva palapeli ja kaikki on loppujärjestelyihin erittäin tyytyväisiä. Miksi Cheltenham kun koulu on Gloucesterissa? Ensinnäkin, 4-5 ihmisellä on ensi vuonna auto sekä bussipysäkki on lähellä. Toiseksi, Gloucesterissa ei vain ole kämppiä. Opiskelijoille soveltuvia/tarkoitettuja taloja oli Gloucesterissa 10 kun Cheltenhamissa niitä oli 180. Pienoinen ero. Kolmanneksi, meidän talo on täydellinen. Mainitsinko sen jo? No se on.

Miksi kummassa nyt jo hoidettiin talo, kun asuntola-elämäkään ei ole vielä edes puolessa välissä? Sillä asunnot menee. 90% meidän tutuista ja kavereista on järjestänyt jo asunnon itselleen sillä ne menee nopeasti. Aikainen lintu madon nappaa, vai mitä? 

Ensimmäinen kämppä mitä katsottiin oli ihan hirveä. Huoneet oli pieniä (minun piti änkeä itseni sisään yhdestä huoneesta. Miettikää sitten meidän poikia + kaikkia urheilukasseja). Keittiö oli pieni ja olohuone oli olematon. Meidän ei tarvinut kuin katsoa toisiamme silmiin ja tiedettiin täsmällee mitä toinen ajatteli. Ei tyrmätty taloa kuitenkaan heti, vaan kiltisti odotimme muutaman tunnin. Vuokraisäntä nimittäin tarjoutui antamaan kyydin keskustaan. Mentiin katsomaan seuraavaa (joka näytti ulkopuolelta ihan samanlaiselta) ja sama homma. Ei tarvinut kuin toisen silmiin vilkaista ja se oli siinä. Kaikki hyppi riemusta. Varsinkin kun oltiin ensimmäiset katsojat, eikä asunto ollut edes netissä vielä. Päästiin katsomaan tätä taloa, sillä toinen talo mitä me alunperin kyseltiin, oli mennyt. Vuokraisäntä ilmoitti, että hänellä on yksi talo jota voitaisiin mennä katsomaan, koska nykyiset opiskelijat muuttaa siitä pois opiskelujen loppumisen takia. 

Nykyiset asukkaat heh. Älkää minusta välittäkö, kunhan otan teistä kuvia.

Talon ehdoton paras juttu on keittiö. Meillä on nimittäin ISO jääkaappi, kaksi uunia ja astianpesukone. Omg sitä luksusta. Toiseksi paras juttu on joko tuo super 50" TV (pojat kuvitteli jo Xbox pelinsä nätisti tv:n alle) TAI parisängyt jokaisessa huoneesa. Kolmanneksi paras juttu on tuo seinää vasten oleva aamiaispöytä. Se. On. Ihana. (Jos se olisi siisti...) Ainiin ja tykättiin siitä, että keittiö oli ihan erillään olohuoneesta! Löydänkö vielä lisää hehkutettavaa.... No varmasti, mutta säästän teidät siltä. 

Huomasin muuten mielenkiintoisen faktan. Siinä missä Suomalainen etsii ensimmäiseksi itselleen yksiötä (opiskelija tai ei), Brittiläinen hamuaa ympärilleen mahdollisimman paljon kämppiksiä!

Palattiin takaisin nykyiseen kaupunkiimme ja arvatkaapa mikä nähtiin.

Tällä hetkellä kämpässä jäljellä minä, James ja Ciara. Muutama kyynel melkein vierähti eilen, kun Chris ja Luke tuli antamaan isot lähtöpusut poskelle.. Meinasin jo nelkein kirjoittaa, että tulee olemaaan hiljainen joulu mutta muistin, että kyllä mun suku on aika äänekäs.

Kohta alkaa aamutreenit. Saa nähdä montako ihmistä tiputan kun väsymys painaa lihaksia. 

Jouluateria

Heissan ihmiset ihanaiset! Viikko + muutamia päiviä on kulunut ja lähtö kohti Suomea lähenee. Tunnelmat on epäuskoisen sekalaiset; miten kolme kuukautta voi nyt jo olla ohi? Välillä tuntuu siltä, että vasta muutettiin yhteiseen kämppäämme. Toisaalta taas siltä, että tässä nyt on asuttu yhdessä jo melkein vanhuuteen asti.

Eilen oli meidän jouluateria. Oih. Meillä oli jumalaton kalkkuna, joka oli tarkoitettu 18-20 ihmiselle. Tai yhdelle Flat 20:lle. Kuten usein sanomme monestakin ruokaan liittyvästä asiasta. Me syödään nimittäin paljon. Chris oli vastuussa siitä ja siitä tuli täydellinen, kiitos Gordon Ramseyn "kuinka pitää kalkkuna kosteana"-vinkin.

Tietysti meillä oli myös secret santa, joka ei sitten loppujen lopuksi enää ollutkaan niin salainen. Kaikki tiesi kuka oli kenenkäkin secret santa ja pakko sanoa, että nyt oli Onnetar kyllä leikkinyt hassusti. Me oltiin nimittäin aina pareittain. Chris ja Shaun antoi toisillensa lahjan, Ciara ja Luke antoi toisillensa lahjan ja minä ja James annettiin toisillemme lahja!

Ja vielä viimeiseksi. VIHDOIN saatiin meidän ensimmäinen kämppä-kuva jossa on KAIKKI. En kyllä ymmärrä mitä Joulun taikaa tässä oli mukana, mutta kaikki näyttää jopa hyvältä näissä kuvissa!! Ja normaaleilta. Kukaan ei ole alasti, kenenkään pää ole kattilassa eikä kukaan väännä naamaa, 

 Jouluiset tervehdykset muruset <3

12 päivää

Ensimmäinen Joulukuuta, eikä minulla ole edes joulukalenteria!! Maanantai-aamuni masennus ei helpottunut kun muistin, että minulla ei ole edes suklaakalenteria auttamassa. Lohdutukseksi Shaun tuli kotiin tänään ja sanoi, että se melkein osti mulle joulukalenterin, mutta kaupassa oli vain kalliita kalentereita jäljellä. Höh. 

Onnistuin kyllä taas vaihteeksi nolaamaan itseni luennolla... Mutta eikö pieni piristys aamulla ole aina positiivista? Meillä oli Research Methods luento ja aiheena oli Population & Samples. Meidän luennoitsija halusi havainnollistaa jokaista esimerkkiään käyttämällä meitä ja jakoi jokaiselle numerolapun. Hän sitten arpoi satunnaisesti numeroita ja sitä mukaan piti mennä luentosalin eteen seisomaan ja vastailemaan perus kysymyksiin. Vaikka kuinka ristin sormet ja varpaat niin tottahan toki se numero 42 tuli ja minun piti sulavasti liikkua keskeltä riviä kaikkien läppäreiden ja vihkojen yli. No hyvin onnistuin. Pudotin omat muistiinpanovälineeni, kompastuin Moan takkiin, kaadoin Laurenin kahvin ja talloin Matin varpaat. Leuka pystyyn vain ja uudestaan!

Seuraavaksi sitten luennoitsija halusi jakaa meidät sitä mukaa, mistä ollaan kotoisin. Aloitettiin että ketkä on etelästä, nouskaa ylös. Sama idän ja lännen kanssa. Sitten tultiin pohjoiseen. Vilkaistiin Moan kanssa pikaisesti toisiamme ja todettiin, että no periaatteessahan me molemmat ollaan pohjoisesta. Noustiin ylös. Kuulin sillä samalla sekunnilla kuinka Glenn (ystäväni yläkerrasta), Luke ja James repesi nauramaan. Cheers pals. Sain kuulla tästä heti kun luento loppui, kun Glenn ja Luke tuli mun luoksi nauraen, että "I don't even know why was that so funny but I am still laughing."

Joo ei sitten mitään hajua mitä ne huutaa

Siitä Amerikan futismatsista! Eilen mentiin meidän match-joukkueen kanssa meidän ensimmäiseen peliin hurraamaan! Ilman sitä hurraamiskohtaa. Koko joukkue on aika floppi, niin tämäkin epäonnistui. Ensin me oltiin Helenin kanssa ainoat ihmiset siellä. Muutama muu tuli 20 minuuttia myöhässä ja meitä ei ollut läheskään koko joukkue kasassa. Eli seistiin vain reunalla tekemättä mitään.

Pikku vinkki itselleni ensikerralle, tarkista säännöt. Oltiin nimittäin ihan pihalla siitä mitä tapahtui. Luultiin jossain välissä, että oltiin johdossa, mutta lopulta hävittiin 36-0. Opin kuitenkin muutaman jutun: yhden maalin jälkeen saa aina 6 pistettä ja pelaajat saa tarttua toista pelaajaa kypärän kehikosta ja vetää maahan!!

All in all, matsi oli oikeasti todella viihdytävä ja meillä oli ainakin hauskaa kun keskityttiin olennaiseen. Palaajien ulkonäköihin. Tämän jälkeen oli sitten ne onnistuneet kisaryhmätreenit missä tein backflipin.Vaikka tein sen tuen kanssa, mutta silti!

Vähän väliverryttelyjä. Siinä vaiheessa kun miehet rupesi kyykkäämään rivissä niin tytöt alkoi kikattamaan. Vähän hävetti jo omasta puolestakin.

Nostakaa käsi ylös jos ette ole vielä sisäistäneet sitä, että ensimmäinen jakso loppuu kahden viikon päästä. Jees, arvelinkin että en ole ainut. MIETTIKÄÄ NYT. 12 päivää ja ensimmäiset kolme kuukautta yliopisto-elämää on takana! 

Opiskelutapoja

Jos vain oppisin koulukirjat ja artikkelit yhtä hyvin kuin TV-sarjojen repliikit ja avauspuheet. Seurataan tällä hetkellä neljää TV-sarjaa (Gotham, The Flash, Arrow ja Scorpion) ja koulutyöt selvästi häiritsee meidän uutta harrastusta. 

Saana kirjoitti blogissaan omista opiskelutavoistaan ja kysyi haluaisinko tarttua aiheeseen. En malta odottaa, että pääsen jakamaan omat kultaakin kalliimmat opiskeluvinkkini teille kaikille.

Meidän luennot ei ole pakollisia ja tiedän monia, jotka on skipannut useamman kuin puolet luennoista. En käsitä miten kummassa ne aikoo selvitä kokeista ja esseistä. Puhumattakaan siitä, että ne heittää 9000 puntaa täysin hukkaan. 

Miten opiskelen itsenäisesti kotona:

Oon aika huono tekemään itsenäisesti töitä, mutta sellainen mä olen aina ollut. Ainoa aine missä olen oikeasti kotona vapaa-ajalla kirjoittanut muistiinpanoja puhtaaksi, on anatomia & fysiologia. Ihan puhtaasti sen takia, että siitä ei muuten ymmärrä kukaan mitään.

Meillä on kaksi koetta, a&f sekä psyka, koko vuotena ja molemmat sijoittuu toukokuulle. Mikä on sinänsä erittäin ärsyttävää, sillä toukokuussa pitäisi muistaa ja ostata kaikki asiat, mitä on alkuvuotena opiskellut. Kyllä, tässä astuu kuvioon mukaan se itsenäisen opiskelun tärkeys... Mutta en minä ihan toivoton tapaus ole, sillä varsinkin luennoilla ja seminaareissa on ihan eri tavalla mukana, mitä yläasteella tai lukiossa. Muistaakseni Hanna kirjoitti blogissaan, kuinka sitä nykyään yrittää oikeasti oppia ja sisäistää asiat mitä luennoilla puhutaan. Kauan sitten  Lukio aikoina, jos en ymmärtänyt jotain asiaa, annoin sen vain olla. Aineet valui toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos eikä sitä tietoa jaksanut kauheasti jättää aivoihin. Jos nyt on yksikin asia mitä en ymmärrä, niin käännän koko kirjaston/internetin nurin kun yritän saada selville mitä kummaa jokin asia tarkoitti. Että kyllä tässä toivoa on, vaikka motivaatio itsenäiseen opiskeluun on vähän matalalla välillä. 

Tälläistä tällä kertaa, lihakset on kipeet meidän treeneistä ja koko tästä päivästä... Aamulla nousin ylös että pääsin ajoissa katsomaan Amerikan jalkapalloa (voin postailla tästä lisää huomenna), sieltä juoksin (tai no, otin bussin ja löntystin) suoraa treeneihin jotka alkoi kuudelta ja loppui kymmeneltä. "Kuollut lahna" on aliarvioiva käsite omalle olotilalleni nyt. Olin treeneissä tänään base (eli se sivutyyppi, joka nostaa sen yläihmisen ilmaan) koska meidän valmentaja sanoi että "Even though you are a front,you're still basically holding her up." Vaikka näin ei pitäis olla. Check me out, mun suuri haba jaksaa nostaa kenet vaan ilmaan!! Nyt mun kädet on niin kuoleman kuolleet, että tuskin saan lyijykynää pidettyä kädessä huomenna. Sivutyyppinä oleminen on ERITTÄIN raskasta viisi minuuttia, koittakaapa tehdä sitä neljä tuntia. 

Nyt lopetan.


P.s. TEIN BACKFLIPING OMG. Jess (valmentaja) huikkas että "come over here." Ja sitten mentiin. En kestä se oli ihan mahtavaa!! Nyt pitäisi vain osata tehdä se ilman Jessin apua. Alku on ainakin hyvä! Kohta en suostu kävelemään ollenkaan sillä mun matkat yliopistolle taittuu tehden handspringejä ja backflippejä.

P.p.s. Ihanat, kaikki oli hirveen huolissaan edellisen riita-postauksen takia ja sain tekstareita ja fb-viestejä siitä, että onko kaikki hyvin. Tää on periaatteessa vaan niin tätä, että ensin loukkaannutaan verisesti mutta muutamaa tuntia myöhemmin kaikki on taas ihan ok ja ollaan siirrytty taas harmittomaan kiusaamiseen. mutta ootte söpöjä <3

Lunta tulvillaan...

No okei, kunhan haaveilen.

Eilen oli erittäin tuottoisa päivä, tutkimusraportista puuttui 800 sanaa ja ensimmäisen version palautus oli seuraavana päivänä, Mikä olisikaan siis parempi hetki aloittaa koristelemaan kämppää jouluisasti!! 800 sanaa nyt menee ja eikös ne yöt ole tarkoitettu työnteolle? 

Samalla kun haaveilen lumesta, käytiin Luken ja Ciaran kanssa shoppailemassa vähän koristelutarvikkeita. Aika kivalta jo näyttää vaikka pojat ei sitä myönnäkkään. Tai sitten ne vaan kertoo oikeasti totuuden ja mä kuvittelen sen olevan sarkasmia.

Okei vähän on kotitekoisen näköistä, mutta eikö oo söpöä!! Ja olen erityisen ylpeä mun itsetekemistä 3D lumihiutaleista. Rupesin aluksi leikkelemään perus lumihiutaleita, mutta sain hyvin nopeasti jyrkän kommentin että jos teen perus lumihiutale-lepareita, ne lentää suoraan roskiin. Ai. Kiva kun arvostatte mun työpanosta! Tein sitten astetta isompia ja haastavampia hiutaleita joista kuvassa näkyvä isompi hiutale on halkaisijaltaan ainakin 40 cm. 

Tää päivä on ollut vähän kireä, koska meillä on hieman jännitettä kämpässä tällä hetkellä. Ei mitään sen kummempaa, mutta muutaman pojan kommentit menee välillä liian pitkälle ja siitä aiheutuu vain harmia. Riita ei päättynyt hyvin, sillä yksi osapuoli lähti junalla kohti Bristolia ja toiset jäi kotiin. Kaiken lisäksi onnistuttiin saamaan riita aikaiseksi muutaman jäljelle jääneen ihmisen kanssa ihan jostain niinkin mitättömän typerästä asiasta, kuin mitä tehdään asunnon kanssa ensivuonna. Nyt yksi on ollut lukitun oven takana koko päivän ja tuskin tulee edes ulos enää tämän vuorokauden puolella. Ollaan Ciaran kanssa ihan puulla päähän lyötyjä, että mitähän kettua tässä nyt on taas tapahtunut. Me kysyttiin vain, että aiotaanko me asua samalla porukalla ensivuonna vai ei. That's it.

Välillä mä vaan mietin, että pojat...

Ainiin ja lisätään vielä pakkaan meidän maailman huonoimmat ja mitättömimmät treenit ikinä.

Tiivistettynä: Valmentaja oli poissa. Meitä puuttui viisi. Meidän esitys ei ole valmis. Meidän sijainen oli tuonut oman ryhmänsä meidän treeneihin ja treenasi niiden kanssa. Ruvettiin treenaamaan itse, mutta kenelläkään ei ollut mitään hajua mitä olisi pitänyt treenata. 20 minuuttia ennen treenien loppumista meidän sijainen tulee meidän luoke "So, Grace said that we are supposed to be practising something, but I can't remember what." Ootko ihan tosissas. Onneksi tämä ei ole meidän kisaryhmä, mutta olisi silti erittäin kiva jos treenattaisiin kunnolla match-treeneissäkin...

Nyt meen suihkuun, otan iso kulhon nachoja kainaloon ja meen Ciaran huoneeseen katsomaan leffaa. Ehkä tää tästä.

"You don't have a choice. You are all doing a backflip."

Näin on taas yksi viikko vierähtänyt liukkaasti eteenpäin! Takana neljän tunnin treenit joista käytin n. tunnin harjoitellen walkoveria ja handspringiä eli nyt on selkälihakset tiukilla. Katsotaan millä motivaatiolla nostan itseni aamulla ylös research methods-luennolle 9:15.

Handspring

Olin siis ensimmäisissä kisaryhmä treeneissäni tänään!! Onneksi tunnen jo suurimman osan niistä ja Jess, valmentajamme, on ihan huippu. Paljon parempi, tiukempi ja vaativampi kuin sen mun toisen ryhmän valmentaja josta valitin tuossa muutama päivä sitten. Helppoa tästä ei tule, nyt pitäisi saada sekä walkover, handspring (periaatteessa kuten edellämainittu, mutta vain vauhdin kanssa) että backflip toimimaan täydellisesti. Arvatkaapa kuinka monta osaan näistä tehdä virheettömästi ja jokaisella yrityskerralla. En sitten ainuttakaan! Älkää edes kysykö backflipistä, sitä en ole kokeillut sitten villeimmissä unelmissanikaan. Nyt se pitäisi sisällyttää meidän kisaohjelmaan. Challenge accepted..! Ehkä.

Tällä viikolla oli valmistujaisjuhlat, eli meillä oli vapaata keskiviikosta eteenpäin. Ihan kuin täällä ei töitä edes tehtäisi! Pakko sanoa, että kun tytöt ja pojat käveli kaapuinensa tuosta ikkunamme ohi, pieni kateuden vihreä peikko pääsi puraisemaan. Miksen mä voi jo valmistua?

Kymmenen pistettä sille, joka löytää kuvasta kolme henkilöä!

Meitä oli kotona vain minä, James ja Chris sillä kaikki muut lähti kotiin. Mitä me tehtiin? Käytiin ostamassa shakki-lauta ja ruvettiin treenaamaan. Tai no, Chrisillä nyt ei ollut minkään sortin hajua miten shakkia pelataan, joten hän tyytyi linnoittautumaan huoneeseensa. 

Haluatteko kuulla villistä lauantai-illastani? Ette? No kerron silti. Meidän piti ensin katsoa kolmestaan leffaa, mutta yläkerran naapurit houkutteli Chrisin ulos. Laiskimukset minä ja James skipattiin hyvällä omallatunnolla tämä kutsu ja mietittiin mitä me voitaisiin tehdä. Mentiin ostamaan ainekset juustokakkuun ja ruvettiin leipomaan. Keskiyöllä. Välillä pelattiin vähän shakkia ja välillä vispattiin voit, sokerit ja kananmunat yhteen.

Chris tulee kolmen aikoihin kotiin ja kuulee kuinka me ollaan vielä hereillä. Oltiin syömässä meidän juustokakkua ja katsottiin 40 minuutin pituinen video shakkipelistä. En huijaa. Katsottiin koko video alusta loppuun. "You guys are so sad". Hän tokaisi ja hotkaisi oman juustokakkupalasen suuhunsa.

Tein myös töitä!! Kuten lupasin. Sain kirjoitettua psykan muistiinpanot ja aloitin ihan pikkuriikkisesti mun 1500 sanan esseetä. (Lue: kirjoitin otsikon ja asettelin oikean fontin ja fonttikoon)

Nyt nukkumaan ja otetaan kaikki maanantai avosylin vastaan! 

Melkein maailmanmestareita

Meidän psykan seminaarissa käsiteltiin tarkkaavaisuutta ja saatiin muutama tehtävä.

Tässä ensin video maailmanmestareista

Ja sitten me

Miten olis maailmanmestaruuskisat ensi vuonna? Eikö 5 sekuntia ja 29 sekuntia ole melkein sama asia? 

Ja miten tämä liittyi tarkkaavaisuuteen? Ensin tehtiin tämä harjoitus muutaman kerran. Seuraavalla kerralla piti luetella kertotaulu samalla kun keskittyi kuppien pinoamiseen, valitsin toki helpoimman kertotaulun kun taas pojat mun takana luetteli kuuden kertotaulua. You just had to show off... Kolmannella kerralla piti vastata vieruskaverin kysymyksiin, kunnollisilla lauseilla, samaan aikaan kun pinosi torneja. Vaikka meidän nuorin psykan luennoitsija on yleensä aika tylsä, pakko mainita, että nyt se vähän repäisi ja päätti tehdä jotain erilaista!

Samana iltana oli synttäripaardit!! Ihana Ciara täytti 19 ja minähän en tyttöä päästänyt helpolla sillä muistelin vielä lämmöllä omia synttäreitäni.

Meillä oli ihan yli huiput juhlat ja kakku oli tosi hyvää. Totta kai se oli hyvää, koska mestarileipurit minä ja James leivottiin se.

AINIIN. Edellisessä postauksessa marmatin sitä, kuinka hommat vähän kusee välillä cheerleaderissä, tai ainakin meidän match joukkueessa. Arvatkaapa mitä tapahtui samana iltana yhteistreeneissä. Ensinnäkin tein ihan mahtavan handspringin ja oon ylpee itestäni. Ensimmäinen kerta kun onnistuin siinä ilman että sinkoilin niskoilleni tai selälleni. Toiseksi, treenien loppupuolella yhden kisajoukkueen, All-Girl Level 2, valmentaja, tuli luokseni ja kysyi, että haluaisinko päästä joukkueeseen ja kilpailemaan. TOTTA MOOSES. Oon edelleen match joukkueessa, mutta nyt pääsen myös aktiivisempaan joukkueeseen missä valmentajalla on enemmän motivaatiota opettaa ja kannustaa!! Sanomattakin selvää, että kun pääsin kotiin, niin melkein heitin uudet handspringit samalla kun selitin asiasta kanssaeläjilleni. 

--

Meillä on nyt loppuviikko vapaata valmistujaisten takia, mutta minä olen hyvä opiskelija ja tartun uuteen 1500 sanan esseeseen! Tämä on ainakin tämänhetkinen suunnitelma.

Nauttikaa xxx

Vapaaehtoinen villasukan neuloja

Kaikki tietää jo, että olen vähän omituinen. Vaan eivät he osanneet arvata, että vielä oudommaksi tulisin. Rupesin nimittäin kutomaan villasukkia pitkästä aikaa!! Vitsit loppui lyhyeen ja nyt mulla on jonossa villasukka-tilauksia... 

"If you ever see a 20-year-old English girl knitting--"

"21"

"If you ever see a 21-year-old English girl knitting, you just know that she'll be a crazy cat lady."

Otan tämän kohteliaisuutena, koska kissat on kivoja! Poikien mukaan mulla on kuulemma valmiiksi jo hullun kissanaisen luonne. Eli ainoa asia mikä puuttuu on itse kissat!

Yritän tässä kuluttaa aikaa, sillä mun pitää mennä pian paikalliseen supermarkettiin, Asdaan, pakkaamaan ruokakasseja. Kyllä, kuulitte oikein. En tiedä yhtään miten suomen Yliopistoissa ja ammattikorkeissa toimitaan, mutta täällä hyväntekeväisyys ja vapaaehtoisuustoiminta on erittäin iso juttu. Valehtelematta voin sanoa, että jokainen viikko on käynnissä yksi tai kaksi erilaista keräystä, toimintaa tai myyjäistä ja yleensä urheilujoukkueet on niitä jotka kerää varat kasaan. Tänään cheerleaderit (tai 1/10 osa meistä) menee pakkailemaan ruokakasseja asiakkaiden iloksi. Jee.

Ostin t-paidan rugby-joukkueelta, koska viiksekäs Batman.
En voinut kieltäytyä koska a.) mun kaverit oli myymässä, 2.) teidän olisi pitänyt kuulla ne myyntipuheet ja #.) pelastetaan miehet eturauhassyövältä!

Pakko vähän marista nyt kun tuli puheeksi. Cheerleading ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin. On kiva oppia uusia temppuja ja stuntteja, mutta se miten tämä korkeampi hallitus (lue: valmentajat) toimii ei ole aina ihan selkeää. Meidän joukkue on isoin koko yliopistolta (75 tyyppiä), joten meidät on jaettu eri ryhmiin. Itse olen Match Squadissa, eli opetellaan koreografioita, stuntteja ja hyppyjä ja mennään esiintymään matseihin! Meidän valmentajalta puuttuu vaan jonkinlainen motivaatio tai tietynlainen innokkuus. Ei siinä, hän on oikein mukava vapaa-ajalla, mutta en minä häntä valmentajaksi laittaisi uudestaan. Meidän alkulämpät koostuu yleensä muutamasta hölkkäaskeleesta salin ympäri. Venyttelyjen aikana "I can't be bothered you do the stretching!" ja kun opetellaan koreografiaa, me mennään kerran laskuilla läpi ja sen jälkeen musiikkiin koko ajan eikä kukaan tiedä yhtään mihin kohtaan mikäkin liike tulee. Tämä vaatii siis paljon kysymyksiä liittyen liikkeisiin. Harmi vain, että vastaukset saattaa vaihdella joka toisella kerralla vaikka kysymys olisi sama.

Tämä ärsyttää suunnattomasti, sillä silloin vanhoina hyvinä aikoina kun vielä tanssin, meidän opetus oli täysin erilaista. Ennen kisoja ja esiintymisiä tavattiin useasti, jokainen sekunti hiottiin, käytiin läpi ja varmistettiin että viimeisetkin torvet osasi tehdä kaiken kunnolla. Aina se ei onnistunut mutta yritystä oli ainakin! Meillä on viikon päästä eka matsi eikä olla vielä edes treenattu koko ohjelmaa läpi. Näillä mennään.

Asiasta hypätään taas koiranpentuihin. Ollaan ehkä koko yliopiston anti-sosiaalisin kämppiskommuuni. Jos edellistä keskiviikkoa ei oteta mukaan, kukaan meistä ei muista milloin oltaisiin oltu viimeksi ulkona juhlimassa. Meidän illat koostuu yleensä vaan korttipeleistä, monopolista, leffoista ja leipomisesta. Eikä tietenkään unohdeta jekkuja ja pelotteluja.   Esimerkiksi kun tässä viikko sitten oli Bonfire night (paljon ilotulituksia, hattaraa, tapahtumia jne.) me suunnattiin Tescoon ja ostettiin raaka-aineet porkkanakakkuun sekä päätettiin istumalla peittojen alla katsoen We need to talk about Kevin-leffaa.

Tom (kieli-ulkona kaveri yläkerrasta): "I just came to your kitchen for pre-drinks and there she was. KNITTING?!"

Keskiviikkona katkaisimme kuitenkin anti-sosiaalisuudeltamme siivet ja lähdimme spontaanille ulkoilulle. 

Se on se meidän kämppä <3
Shaun, Chris, Ciara, Luke. James oli vaeltamassa jossain päin Gloucesteria, joten skipattiin se kuvasta. Karua. 

Hiukset on sekaisin kuin heinäpelto. Merkki hyvästä musiikista ja rajusta tanssimisesta!

Superkivaa viikonloppua kaikille! Mä rupean katselemaan lentoja Suomeen. Miten muut, milloin lähdette kohti Joulupukin-maata? Vai lähdettekö ollenkaan?

Banter

Tämän asunnon, asuntolan, kaupungin ja maan lempisana tuntuu nykyään olevan banter. Tai ehkä mä vaan kuvittelen niin, koska mä olen sellaisten opiskelijoiden ympäröimänä, jotka suurkuluttaa sitä.

"-- used to describe activities or chat that is playful, intelligent and original. Banter is something you either posses or lack, there is no middle ground. It is also something inherently English,--" Urban dictionary

Nokkelaa ja leikkisää sanailua siis. Asialle on myös toinen kanta:

"It is cruelty unleavened by wit but which is excused because it is a bit like wit, if you look at it from a certain angle. It what is left when humour has died, and just the rotting, stinking carcass remains, bearing a resemblance to the living being but lacking all that made it good." If you like banter, you're an idiot

Iso-Britannia on kahtia jakautunut maa: Yhdellä puolella on ne, joiden mielestä banter on leikkisää. Toisella puolella ne, joiden mielestä se pitäisi kieltää lailla. Klassisia esimerkkejä on esimerkiksi nämä kaikki pahaiset ja ilkikuriset jekut mitä me tehdään.

Jos olette ollette lukeneet Twitteriäni olette saattaneet huomata, että Chris on muutaman kerran onnistunut hakkeroimaan tilini en tietenkään itse jättänyt läppäriäni vartioimatta. Sama kävi eilen facebookissa kun samainen henkilö lukittautui huoneeseeni ja päätti pitää vähän kivaa! Onneksi se rakastaa mua sydämensä pohjalta, joten pääsin helpolla ja tilapäivitykset oli tyyliä "I love cheese" tai "So I really like eating mold". Paras juttu oli, kun hän päätti alkaa kommunikoimaan ystävieni kanssa suomeksi ja päätti käyttää google translatoria siihen. Kaikki osaa jo varmaan arvata kuinka hyvin hän onnistui.

Esimerkiksi:  

Mun vastaukset bantereihin on yleensä välimuotoa "Varo vaan mitä teen sun huoneessa", "Murhaanko sut nyt vai heti" sekä "Pidän mykkäkoulua Ciaran huoneessa niin kauan, että olet lopettanut terrorisoimisen."

Jos pojat tekee toisilleen bantereita, niiden vastaus on yleensä seuraavaa "You and me. Outside. Now." ja siitä lähtee sellainenkin sota, että oksat pois. Eilen todistettiin taas yhtä pientä painia, jossa mm. repesi t-paita ja revähti takareisi. Chris, Luke ja James otti yhteen. Huvittavinta oli, kun J lukittautui L:n huoneeseen ja päinvastoin. Kun James pääsi takaisin huoneeseensa, hän ei nähnyt suurtakaan vahinkoa ja tokaisi:

"Is that it??" 

Johon Luke karjaisi

"What do you mean is that it????????!!!!! What the ** did you do to my room!!!???"

Banter voi myös olla sanallista, rinnastettuna esimerkiksi sarkasmiin. Nämä on mun mielestä vaikeimpia, koska pojat on erittäin nokkelia ja nopea-aivoisia niiden lauseiden kanssa. Minä taas osaisin vastata suomeksi, mutta yritä nyt keksiä jotain yhtä nokkelaa englanniksi, ei onnistu!

Tämän takia varoitan aina ensimmäiseksi mun vieraita, että mitään mitä kukaan näistä tekee tai sanoo ei saa ottaa tosissaan! Sen kyllä oppii huomaamaan, milloin on tosi kyseessä ja milloin vaan leikitään. 

Päätän tähän tämän pienen kulttuuripläjäyksen. 

Ainiin pakko mainita, että tuntui niin hyvältä saada vihdoin se yksi essee valmiiksi!! Onneksi tämä on vain välipalautus, eli ei haittaa vaikka kirjaimet olisi vähän vinksallaan ja lauseet sekaisin. 

Makeaa kauhua

Muistutus itselle: 

Älä enää ikinä katso kauhuleffoja kanssaeläjiesi kanssa, jos henkikultasi on sinulle kallis.

Antakaapas kun kerron teille tositarinan:

---

Olipa kerran tyttö, joka päätti lähteä ottamaan selvää maailmasta. 

Hän oli perillä, kaukaisilla merillä. Linnut lauloivat, aurinko paistoi. Elämän ihanuuden hän maistoi. 

Vaan ei hän osannut arvata, kuinka vehreys muuttuisi harmaudeksi. Kuinka lintujen laulu muuttuisi hiljaiseksi. Kuinka auringon valon hiipuminen sammuttaisi elämän ilon. 

Hän päätyi asumaan pienen joukon kanssa, toisilla ajatukset puhdasta kultaa, toisilla pelkkää multaa. 

Tuli syksy, tuli loma, oli aika nauttia. 

He katsoivat elokuvan, tytöille sopivan. Joukossa oli yksi mies: "Seuraavalla kerralla kauhua" hän sanoi. "Voi ei, ei kauhua" tyttö anoi.

 Viikko kului ja mies tuli luokse, "Olisiko aika The Ringin?" 

Lupaus mikä lupaus ja siihen loppui vapaus. Mutta ei hän elokuvaa yksin katsoisi, muita henkilöitä tuekseen tarvitsi. 

Muutama kiljunta, muutama pelästys, vaan ei siihen loppunut säikähdys. 

Eräs henkilö ei ollut mukana, hän oli jossain kaukana. Niin kaikki ainakin luulivat. 

Hän hiljaa hiipi ikkunan taakse, kuuli kirkuvia ääniä huoneesta ja arvasi: Ahaa! Kauhua! Kun oikea aika koitti, ilkeys voitti ja työnsi hän kätensä avonaisesta ikkunasta. Karjaisi myös samalla.

Oli tytön mielenterveys hajalla ja päätti hän multa-aivon nirhaista.

Elokuva loppui ja oli aika nukkua mutta ei osannut tyttö arvata, että nykyisyyteen oli enää turha palata. Huonepuhelin soi yöllä. 

Seuraavina päivinä näki hän kärpäsen. 

Alkoi nenästä vuotaa verta. 

Kävelä hän tikkaiden alta.

Oli kämppisten kasvoilla kauhu, loppui tytöltä nauru. Oliko aikaa enää paljon? Ei. Tyttö päätti: "Tulevat yöt minä valvon."

---

Minä. En. Katso. Kauhuelokuvia. En oikeasti edes valehtele kun sanon, että The Ringin katsomisen jälkeen mulle tapahtui kaikki mitä siinä elokuvassa tapahtuu, ennen kuin ne kuolla kupsahtaa.  Mulla on muutama päivä elinaikaa. 

Viimeisen neljän päivän aikana olen joutunut katsomaan neljä kauhuelokuvaa. Ja nimenomaan joutunut. Edes treenit tai esseiden väkertämiset ei ole tekosyynä sillä minua joko odotetaan koko ilta tai minut tullaan hakemaan huoneesta. 

"No mutta sullahan on isoja ja suojelevia miehiä siinä vieressä." 

Nojoo, olisikin. Mutta yksi, en mainitse nimeä ettei hänen maineensa mene Chris, on yhtä peloissaan kuin minä ja loput pelottelee mua viimeiseen asti sekä kesken elokuvan että elokuvan jälkeen. Ciara on mun ainut tuki ja turva, mutta se ei paljoa lohduta kun mielenterveys kärsii.

Katsottiin yhtenä päivänä Ciaran ja Luken kanssa The Conjuring (Kirottu). Leffan jälkeen olin (yllättäen) paniikissa, enkä mielelläni halunnut mennä nukkumaan. Luke ehdotti, että katsotaan yksi jakso Scorpionia, että saan muuta ajateltavaa. Sopii hyvin!

Jakson jälkeen kaikki menivät nukkumaan ja minä laitoin valot pois. Olin puoliunessa hyvät 45 minuuttia, kunnes aloin kuulemaan käytävältä askeleita. Ehkä se on vain meidän lattia, joka tykkää aina välillä narista. Askeleet jatkuivat. 

Ehkä James vain tuli kotiin. Toisaalta, miksi hän talsisi käytävällä, eikä mene huoneeseensa? Oliko se pöllö niin sekaisin, että ei ymmärtänyt mitään? Tässä vaiheessa laitoin jo valot päälle ja lähdin hipsimään kohti huoneeni ovea. Voisin kurkata ovisilmästä mitä tapahtuu. Puolessa välissä matkaa kuulin avaimen lukossani. Shit the bed. Lukko naksahti ja ovi aukesi. Nyt olin jo hermoromahduksen partaalla. Iso mustanaamionen mies hyppäsi sisään ja karjaisi.

Ja minä kiljuin. 

Kello oli yksi yöllä ja kiljuin niin, että luultavasti koko meidän D block heräsi. Seuraavalla hetkellä näen Luken nauravan kippurassa lattialla. Omat äännähdykseni olivat kiljunnan, nauramisen, itkemisen ja tärisemisen välimuotoa. 

On tässä peloteltu kaikkia ties millä tavalla, mutta riittää että minä olen hajalla. Säästän teidän, rakkaiden lukijoideni, mielenterveyden.

Laitan lopuksi muutaman kuvan mun ja Jamesin täydellisestä Caramel Shortbreadista, joka tehtiin alusta loppuun ihan itse jokaista kerrosta myöten. Ciara sanoi, että karamelli-kerroksen voi ostaa valmiina kaupasta, mutta kieltäydyttiin kohteliaasti. Silloin kun me kaksi päätetään leipoa, niin silloin kaikki tehdään itse.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

xxx

Laiskuus haisee

Ai melkein koko essee vielä tekemättä? No mikäs olisikaan parempi aika kirjoittaa uutta blogitekstiä.

Brittielämää takana seitsemän viikkoa. Edessä monia.

Viikon päästä on esseen palautus. 

Kahden viikon päästä alkaa melkein viikon loma. 

Kolmen viikon päästä panikoin, koska alkaa marraskuun viimeinen viikko.

Neljän viikon päästä tulee uusi opintotuki. 

Viiden viikon päästä olen toivottavasti kutonut talven ensimmäiset villasukat.

Kuuden viikon päästä alkaa joululoma. 

Seitsemän viikon päästä olen yksin kämpässä. Tai Suomessa.

Kahdeksan viikon päästä on Joulu.

Kappas.

Päästiin tänään meidän a&p luennolla VIHDOIN aiheeseen ja käytiin läpi hengityselimet. Tämä kaksituntinen oli täyttä tykitystä keuhkoista, hiussuonista ja ilmatiehyistä. Oma happi siinä meinasi loppua, kun piti pysyä mukana kaikessa mitä luennoitsija sanoi. Välillä piti tarkistaa sanojakin. En minä yleensä niitä kesken luennon tarkista, mutta kun John toisti kahden minuutin aikana sanan "avioli" noin kaksitoista kertaa, ajattelin, että on parempi vain kaivaa se Google esiin. Vastaus oli yksinkertaisempi mitä odotin.

Raskaan muutaman tunnin päivän jälkeen tulin reippaana kotiin ja jatkoin typerää esseetäni. Mainitsinko joskus, että aina kun aloitan tekemään töitä, joku säntää huoneeseen. Niin nytkin. Ensin tuli Luke sitten tuli Chris. Jälkimmäisellä oli mukanaan läppäri ja YouTubesta pauhasi Take That. Classy. 

Jotain mun sängyssä on, sillä kaikki nukahtaa siihen aina. Tai sitten syynä oli se über-tylsä Lacrosse-video mikä Luken piti katsoa. Tai se surullinen laulu Robbie Williamsilta. Tai ehkä mä olen vain niin tylsä, että kaikki nukahtaa heti kun avaan suuni. 

Pojalla on kyllä aikamoiset unenlahjat, sillä hän nukahtaa milloin vain minne vain. Eikö se niin ole että kasvava lapsi tarvitsee unta? Edes yläkerran Adam ei onnistunut herättämään poloista, vaikka oli naama kiinni toisessa. En valehtele kun sanoin, että tarkistin Luken pulssin ihan vain varmistaakseni, että hän on hengissä. Oli se.

Mulla on nyt todella tylsää. Älkää muistuttako mua mun esseestä. Ciara on treeneissä ja pojilla on joku jalkapallomikäliejoku käynnissä. Välillä ne pauhaa tossa käytävällä ja välillä ne pyörähtää mun huoneessa, mutta nyt on ilmeisesti isot panokset pelissä. Pysyttelen kaukana, etten paljasta omaa tietämättömyyttäni futista kohtaan.

Näkemiin!