ICC nationals 2015

Pahoittelen hiljaiseloani ja pahoittelen, jos teitä ei kiinnosta lukea mun cheeppaus juttuja. Lupaan että nää vähenee nyt kun kisatkin on ohi. 

Kisa viikonloppu oli ehdottomasti tapahtumarikas ja niin mahtava, että vieläkin hymyilyttää. Se sama fiilis mikä oli aina nuorempana (voi, kuulostan niin vanhalta) tanssi-kisoissa, tuli takaisin ja oi kuinka olenkaan kaivannut sitä.

Lauantaina aamulla tavattiin Corinnen kanssa kello 05:00 (kello soi erittäin paljon aikaisemmin) ja lähdettiin laahustamaan kohti meidän yliopistoa. Bussimatka alkakoon! Sanomattakin selvää, että matka oli erittäin uninen. Heräsin, kun bussi pysähtyi areenalle Nottinghamissa.

Lauantaina esiintyi eri tanssiryhmät, hiphopista cheer tanssiin. Jälkimmäisenä mainittu on ehkä omituisin ja tylsin tanssin muoto mitä olen hetkeen nähnyt. Nojaa, mikäs minä olen tuomitsemaan, annetaan kaikkien nauttia omasta lajistaan!

Unenlahjat.

Oltiin kirkossa yötä (ei, en tarkoita että nukuttiin kovilla kivilattioitta penkkien ja alttarin keskellä) ja se oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. Pakolliset juoruilut, Bring it on-leffa valkokankaalta ja herkut teki tästä isosta yökyläilystä kyllä ihanan. Co-Ed joukkueen valmentaja Jake marisi "Great, I chose myself the Gossip-room." 

Toki yhdessä vaiheessa vallattiin muutama avoin tila ja  treenattiin vähän hyppyjä. Aika kamalaa, kun on tottunut joustavaan voimistelumattoon, niin hypytkin nousee metrin korkeuteen. Kovalla lattialla kyllä itsetunto vähän kärsi, kun enää ei noussutkaan niin korkealle.

Sunnuntaina olikin sitten meidän vuoro ottaa lava haltuun. Hiukset, meikit, asut. pampulat, hiuspinnit, hiuslakat, kengät, rusetit.... Mitä muuta piti muistaa? Koreografia. "WHAT CAME AFTER THE FIVESIXSEVENBASKETTOSSLOGROLLSTEPSTEPMUSHROOM?!?!?!"

Super-Corinne. Käytti yli kolme tuntia hiusten laittamiseen.

I'm sexy, I'm cute! I'm popular to boot!

I'm bitching great hair! The boys all love to stare!

I'm wanted, I'm hot! I'm everything you're not!

I'm pretty, I'm cool! I dominate this school!
(Vähän Bring it on-leffaa)

Mun mielestä on aika kamalaa, että jopa juuri ennen lavalle astumista, meidän valmentaja osas lytätä kaikki maahan. Koko viikonlopun ajan hän ei ole millään lailla psyykannut tai kannustanut meitä, mitä nyt muutama tekopirteä "HEY GIRLS!" mutta siinähän se. Ettekö usko että hän on oikeasti tälläinen? Jaken, toisen valmentajan, piti astua väliin, kun hän ei uskonut sitä tapaa miten meidän oma valmentaja puhui meille. "I can't believe the way she spoke to you just before your performance." 

Mentiin lämmittelemään, treenattiin meidän stuntit ja pyramidit. Kaikki onnistui täydellisesti. Ajoitukset, hypyt, tanssit. Kaikki. Oltiin hyvällä fiiliksellä ja ihan tärinää täynnä juuri ennen lavalle astumista! 

Nyt oltiin punaisella matolla. Kämmenet hikoaa, mutta antaa hiota. Kunhan eivät petä silloin kun teen walkovereita ja handspringejä. 

Yli puolet esityksestä takana ja melkein kaikki on mennyt nappiin! Mitä nyt pientä haparointia ennen meidän yhtä stunttia ja mun handspring ei mennyt ihan yhtä sulavasti kuin olisin halunut, mutta oikealla ajoituksella saatiin kaikki ylös ja ympäri niin ei haittaa. Nyt vielä pyramidi ja tanssi ja me oltaisiin valmiita.

Pyramidi. Kaikki on oikeilla paikoilla, saatiin meidän tyttö ylös, onnistuttiin käännöksessä, onnistuttiin nostamaan tyttö vielä ylemmäs suorille käsille ja sitten. Domino-efekti lähti liikenteeseen, kun meidän ylä-tyttö tipahti, nappasi vieressä olevan ylä-tytön mukaansa joka nappasi vieressä olevan ylä-tytön mukaansa ja lopulta melkein koko joukkue maattiin maassa. Kaikki kävi niin nopeasti, että kukaan ei tajunnut mitään. Kunnes vähäti että esitys on edelleen kesken ja meillä on vielä tanssi jäljellä. Teidän olisi pitänyt nähdä meidän asento ja ilmeet, sillä kaikki oli edelleen shokissa pyramidista ja samaan aikaan me kerättiin kaikki meidän pettymys ja viha ja pamautettiin sellainenkin tanssi, että oksat pois. Musiikkinakin sopivasti "I'm a survivor". 

Mä tiedän että teitä kiinnostaa nähdä meidän kaatuminen, joten kuvasin sitten perunalla osan meidän esityksestä. Voisin kyllä kysyä jos videon ladannut tyttö voisi lähettää koko videon mulle sähköpostiin.

Juostiin lavalta pois ja Jess nyt oli että "Oh girls I'm so proud of you and yeahyeahyeah." Kun poitti ei ole se, että oltiin pettyneitä pyramidin takia. Mitä nyt viimeinen paikka todennäköisesti tulee, mutta ei se haittaa. Pointti oli nyt kuitenkin se, että kaikki oli pettyneitä siihen tyyliin miten meidän valmentaja meitä on kohdellut. Kukaan ei tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tehtiin vähän molempia. 

Illalla oli sitten palkintojen jako ja ne bileet ennen palkintojen jakoa tuolla punaisella matolla on aina ihan mahtavat. DJ soittaa kaikki nostalgiset ja epä-nostalgiset biisit ja monta sataa cheerleaderia pomppii ja melkein räjäyttää katon. En yhtään liioittele kun sanon, että muut yliopistot vihas meitä. Meillä oli kovaäänisi ja kaikista tanssivin ryhmä. Meidän yhteishenki oli mahtava ja kaikilla oli niin hyvä fiilis esiintymisten jälkeen. Kaikki se stressi vaan purkautui ulos kun vedettiin isossa ringissä tanssiliikkeitä ja huudettiin meidän lauluja ja kannustushuutoja. Muilla joukkueilla ei näyttänyt niitä olevan. Ehkä ne olikin vain kateellisia.

Our team is what

RED HOT

Our team is what

RED HOT

Our team is R-E-D-H-O-T REDHOT you ain't got the shit we've got (tai jos tilaisuudessa on lapsia, shit muutetaan sanaksi skills)

tick tick tick tick tick tick tick tick BOOM Dynamites

tick tick tick BOOM Dynamites

Meidän maskotti ja UWEn maskotti joutui kaksintaisteluun. Me huudettiin meidän Glossy voittoon.

All-girl level 2 palkintojen jaon aika. Istuttiin ringissä ja pidettiin kaikki käsistä kiinni. "No matter what happens, we did so well." Psyykattiin toisiamme. 

Sijalle 13. Lancasten Roses-Ruby ("WHAT?! We were not last!!??!"

Sijalle 12. Solent Ravens ("Are you kidding me?!?!?")

Sijalle 11. Loughborough Goldrush ("Seriously, what is going on here?")

Sijalle 10. UCLU Lightning-Diamons ("We are in TOP 10!?!?!? OMG!")

Sijalle 9. Bristol Jets ("WE ARE WAY PAST TOP 10!!")

Sijalle 8. UNIVERSITY OF GLOUCESTERSHIRE DYNAMITES-FLARES

Ja halli repesi kun me ja meidän muut joukkueet alettiin kiljumaan. Me tultiin kahdeksansiksi!! Me päihitettiin VIISI (5) joukkuetta, joiden pyramidit EI tullu alas!!! 

All-girl level 3 sai omassa sarjassaa viidennen sijan ja Co-Ed level 2 sai KULTAA, MIETTIKÄÄ! Sitä riemun ja ilon määrää kun kaikki halattiin meidän voittajia. Ei tiennyt enää että kuka itki kovimmin, meidän koko Dynamites-tiimin pääjehu Ellie vai CO-Ed joukkueen Owen, jonka pitäisi olla iso ja pelottava Rugby-pelaaja.

Jokaikinen tyttö meidän joukkueessa on ihana ja jokaikinen tyttö ja poika meidän Dynamites-tiimissä on mahtava. Me tehtiin se.

P.s. Mulla on ollu mahtava fiilis cheerleadingin suhteen tässä muutaman viikon ajan, koska oon saanu niin hyvää palautetta sekä joukkuekavereilta että ns. parempien tyttöjen joukkueelta ja heidän valmentajalta!! Ne ihan erikseen tulee mulle sanomaan, että aina kun tanssi alkaa, musta tulee ihan täysin "Sassy-machine". Olisin voinu vaikka leijua katossa, koska onko isompaa kohteliaisuutta, jos joku sanoo että sun cheerleading-tyyli on super sassy. No ei ole.

"Someone who is full of themselves but in a good way. They're cheeky, lively, smart, saucy, slightly impudent, mouthy, cocky, energetic, loud and extremely talkative." Urban dictionary

Paniikkipakkaamiset

Nottingham, I'm (not) ready for you!

Huomenna, launtaina, aamulla kello 5:45 lähtee bussi meidän kampukselta kohti Nottinghamin areenaa! Kyseessä siis jo muutamaan kertaan mainitsemani British Open & University Nationals Cheer & Dance Championships. Eli Cheeppaus kisat näin Suomeksi sanottuna. Tänään on illalla viimeiset treenit ja voin jo nyt kuvitella, kuinka moni on jännityksestä helisemässä.

Pääsin nukkumaan eilen kello kymmenen (!!!!!) ja olin niin onnellinen ja ylpeä itestäni. Olin tunnin saanu nukuttua, kunnes kuulen pienen koputuksen. Eih. No nousin avaamaan ja Chris siellä sanoi, että Ciara ei tunne jalkojaan ja ne on tosi turvonnu. Sillä on ollu hirveesti ongelmia jalkojen kanssa, niin paljon että jopa viiden minuutin kävely saattaa sattua käsittämättömän paljon, No mennäämpäs sitten päivystykseen. Meillä meni kaksi tuntia että päästiin päivystykseen, sillä taksin tulossa meni hetki. Päästiin takaisin kotiin siinä puoli kahden aikoihin. Jee! Ja mitään järkevää selitystä ei saatu. Taaskaan. Aamulla James tuli mun huoneeseen valittaen, että kurkkuun sattuu. Voi elämä, no seuraava potilas tänne jonoon vaan.

Oon ollu niin uupunu viimesen viikon ajan, että nukahtelen minne sattuu. Syyttäisin kaamosmasennusta, jos sellainen olisi nyt ajankohtainen. Eilen yöllä kun odotettiin taksia, nukahdin Ciaran lattialle. Tänään katsottiin leffaa keskellä_päivää ja nukahdin siihen paikkaan. Herään siihen kun Steve kuiskaa, että mun seminaari alkoi kymmenen minuuttia sitten.

Kaikki on hoksannu, että oon ollu vähä muilla mailla, sillä itse kukin on vuorollaan istuttanut mut paikoilleni ja kysynyt että mikä on hätänä. Yksi yö Steve ja Chris ei suostunut lähtemään mun huoneesta kun ne oli niin huolissaan, Aamu viiteen asti ne jaksoi istua ja yrittää kaivaa musta jotain esille. En tiedä. Väsyttää ja stressaa. Niin innoissani kuin pitäisi tästä viinkonlopusta olla, en vain malta odottaa että se on ohi ja pääsen takaisin kotiin nukkumaan.

Onneksi pian on pääsiäisloma.

Rakkautta ja silleen 

xxx

Meidän kaikki kolme tiimiä! Mua näkyy kahden minuutin kohdalla ja 2:17

Neljä päivää lähtöön viisi päivää kisoihin

Voi hitsin pimpulat ku voi ihmistä jänskättää! Siitä on nyt taas vierähtänyt muutama tovi kun viimeksi olen jalkani kisalavoille laittanut ja silloinkin kyseessä oli tanssi. Nyt pitäisi pitää huolta, että kukaan ei tipu kymmenen metrin korkeudelta kovalle maalle kun me viskataan ne ilmaan. 

Meillä on kyllä ollut niin paljon draamaa meidän joukkueessa, että en tiedä edes mitä tässä pitäisi ajatella. Positiivista tässä on se, että suurin osa joukkueesta tulee kyllä täysin toimeen keskenään, kyseessä on vain muutama yksilö, jotka kuvitellevat olevansa korkeammassa asemassa mitä he oikeasti ovat ja näin he myös käyttäytyvät kaikkia kohtaan. En nyt puhu normaalista kritiikistä mitä joukkuetoveri saattaa toiselle antaa, tässä puhutaan nyt ihan kunnon pomottamisesta jokaisessa osa-alueessa.

Me otettiin kyllä kaikki irti meidän lepotauoista

Toinen ongelma on meidän valmentaja. Joskus kaukaisina harmaina aikoina sanoin, kuinka meidän valmentaja on ehdottomasti se paras. Niin no, eipä ole. Meidän valmentaja osaa täydellisesti taidon "lyttään jokaisen cheerleaderini omantunnon maantasalle ja kerron kuinka he on ihan ihan hirveen huonoja ja kuinka he ei osaa edes sarjaa." Noh, mistäs lähtisin liikkeelle?

1. Hän ei ole ikinä opettanut meille sarjaa kunnolla (videot ja laskut facebookissa joo, en oikein laske tätä kunnolliseksi treenaamiseksi). 

2. Hän muuttaa laskuja, liikkeitä ja paikkoja joka_ikinen_kerta kun treenataan.

3. "I've spent hours doing this choreograph and you don't even care to learn it and-----" valittaa, valittaa, valittaa ja valittaa. Mitäs jos valittamisen sijaan keskittyisit siihen opettamiseen, jos me kerran ollaan niin huonoja? 

MITÄ LUKSUSTA meillä on puolitoista tuntia taukoa YHTEEN PUTKEEN OMG

Kaksi sunnuntaita sitten, kun meillä oli ensimmäiset koko päivän kestävät treenit, me oltiin oikeasti hirveän huonoja. Kaikki juoksi kuin päättömät kanat, kukaan ei tiennyt missä niiden piti olla, kaikki halusi vaan lähteä pois. Aamutreenien jälkeen saatiin selville, että meidän club captain Ellie (kaikkien pomo) ja apulaispomo Freddie tulisi meidän treeneihin illalla, sillä meidän oma valmentaja ei pääse. Arvatkaa mitkä treenit on ollu meidän tähänastisista treeneistä parhaat? No tietysti nämä treenit missä meidän oma valmentaja ei ollut! Me saavutettiin neljässä tunnissa niin paljon, että kun tämä oli ohi kaikki rupesi kiljumaan, itkemään, nauramaan ja halaamaan. Meillä oli ensimmäistä kertaa tunne, että me oikeesti osattiin tää sarja. 

Sunnuntaina oli meidän monsteri-treenit, jotka kesti aamu yhdeksästä ilta kymmeneen (puolentoista tunnin tauolla välissä) ja me oltiin täynnä energia. Kunnes astuttiin matolle. Voi elämä sitä valitusta taas. Oltiin kaikki kisajoukkueet yhdessä treenamassa, joten kun oli meidän vuoro odottaa, päätti yksi rohkea joukkueemme jäsen (maailman ihana ja pöllöin Corinne, tyttö alakuvassa duck face ilmeellä) mennä puhumaan Ellielle kaikkien puolesta. Hän kertoi, kuinka meidän valmentaja ei ole kertaakaan kannustanut meitä, kuinka hän lyttää meidät täysin maahan ja kuinka "everyone just wants to punch her in the face immediately when she starts talking."

Tän puheen jälkeen Ellie kävi ilmeisesti pienen keskustelun valmentajamme kanssa, sillä me kuultiin koko päivä vain hyviä kommentteja hyvää kritiikkiä parannettavista asioista! Ellie on vaan niin mahtava, sillä jokainen kerta treenien jälkeen hän postaa meidän joukkueen facebook sivuille, kuinka hyvin tehtiin ja kuinka mahtavasti ollaan kehitytty mm. viime sunnuntaista.

Pojat varmaan potkasee mut kämpästä pihalle pian, silllä oon kuunnellu meidän musiikkia ihan liikaa. Toisaalta, aina kun mä treenaan, niin aina siihen tulee joku kopioimaan mitä mä teen. Periaatteessahan he siis osaa jo koko koreografian ulkoa. 

Näillä mennään!

xxx

Pelattiin muuten eilen pictionarya

Chris "I think Ciara will guess this word because Steve knows what it is, Flem is foreign and Shaun is just, well..."

Lukuviikko

Urheilun ja liikunnan -opiskelijoilla oli tällä viikolla lukuloma! Arvatkaapas montako tuntia ollaan käytetty lukemiseen? Ehkä viis. Näin lauantaina on hyvä siis ottaa kirjat esiin ja alkaa lukemaan. Toisaalta, tein edellisellä viikolla niin mainiot muistiinpanot ylä- ja alavartalon lihaksista, että mikä tahansa taidenäyttely voisi hyvillä mielin ripustaa ne seinälle! 

Oon niin kade Chrisille, koska hänellä oli koe tuossa mutama viikko sitten ja yksi kysymys oli "What do Olympics 2016 and FiFa World cup have in common?" ja vastaus vaihtoehdot oli "Both are held in Rio / National sports events / both". Samaan aikaan mä yritän ymmärtää mikä ero on supinationilla ja pronationilla ja mitkä lihakset kiinnittyy mihinkäki luuhun.

Ollaan siis tosiaan oltu Steven kanssa kahdestaan kämpässä koko viikko mutta aika ei oo kyllä tullut pitkäksi. Se jätski mitä tehtiin tuossa yksi päivä, on ollu täysi hitti. En edelleenkään pääse yli siitä kuinka mahtavan makuista se on ja oon ehdottomasti sitä mieltä, että se on mun lempijätskiä. Tätä mieltä on ollu viisi muutakin ihmistiä. Omakehuhaisee

Tehtiin myös aikamoiset jälkkäriherkut. Tehtiin omat suklaakupit, laitettiin jätskipalot sisälle ja kaadettiin sulatettu karamelli päälle. Voisin muuttaa tän blogin ruokablogiksi!! Mietittiin tuossa myös, että meidän pitäisi kyllä ehdottomasti avata oma kahvila tai leipomo tai joku missä voitaisiin tuoda meidän supertaidot esille.

Moaseni ihanaiseni tuli meille yksi päivä, sillä ajateltiin olla ahkeria ja aloitettiin meidän filosofian esseiden kirjoittaminen. Muutamaa tuntia myöhemmin ymmärrettiin, että meidän mielenterveys on tärkeämpi kuin typerä filosofia, joten lakaistiin yritys kirjoittaa esseetä maton alle.

Steve sai tekstarin eilen, että Dominos-pitseriasta saisi kaksi pitsaa yhden hinnalla. Me ei kuitenkaan tuollaiseen tarjoukseen tartuttu, vaan pyöräytettiin itse omat pitsat! Vaatimattomasta taikinasta saatiin aikaiseksi viisi pitsaa ties minkälaisilla erilaisilla täytteillä. Kutsuttiin pojat naapurikämpästä ihailemaan meidän aikaansaannoksia ja niillä kyllä leuka loksahti auki kun astuivat meidän keittiöön.

Porukka alkaa tänään ja huomenna valumaan takaisin kotiin. Ei sillä, että kämppä olisi ollut hiljainen ilman muita, mutta ahdasta tänne ainakin tulee. Nautitaan hiljaisuudesta ja puhtaasta keittiöstä vielä kun voidaan.

Meillä on tasan viikko aikaa kisoihin ja I'm absolutely shitting myself. Meillä on huomenna 11 tunnin treenit, ensin kello 9-16, tunnin tauko ja sitten 5:30-22. Mikä olisikaan oivallisempi aika sairastua, kuin päivä ennen näitä treenejä. Heräsin yöllä 39 asteen kuumeeseen ja hiki vain valui. Nyt minulla on enää 37.5 astetta ja toivotaan että se pysyykin niin. Vettä ja lääkkeitä vedetään kaksin käsin.

Joutsenia Gloucesterissa

Täällä ollaan nautittu ihanista kevätpäivistä. Moan kanssa käytiin avaamassa jo terassikausi, sillä asteita oli hurjat 16 ja aurinko oli ihanan kutkutteleva.

Tänään heräsin kahdeksalta aamulla, jotta voisin soittaa ja tarkistaa mikä kellonaika minulla olikaan national insurance number-haastattelu. 9:00 sanoi väsynyt ääni puhelimessa. Jahas, no saisinkos sitten perua sen, sillä en edes kaikkoontumalla ehdi Cheltenhamiin alle tunnissa. Olin jo virkeänä hereillä ja kello ei ollut edes yhdeksää. Oli täydellinen aika lähteä pienelle kävelylenkille.

Ihmiset jotka tuntee minut tietää, että minun ajatus 'pienestä kävelylenkistä' päättyy aina siihen, että olen aivan täysin eksyksissä jossain. Näin kävi nytkin. 

Joskus Devon-kirjoitusten aikoihin taisin marista sitä, kuinka täällä päin ei ole minkäänlaista luontoa. Heitetään roskiin se lause, sillä löysin paikan nimeltä Alney Island Nature Reserve. 

"The Island is formed because the River Severn splits into two channels around it, isolating the land in the centre. BBC Gloucestershire

Älkää kysykö mitä reittiä seurasin, luulin nimittäin aloittavani tuota kanaalia pitkin menevää reittiä, mutta päädyin jonnekkin aivan täysin muualle. Lopulta minusta tuntuu, että palasin vihreää reittiä takaisin tuosta kaiken keskeltä. Hyvin mahdollista.

Aloitin kävelyn ihan meidän kotinurkilta, vielä ollaan siis tutuissa maisemissa.

'

Vesi on vaan jotain mitä ilman en kyllä voisi elää. Vaasassa syntyneenä meri (hihi, hei Meri) on aina ollut lähellä ja siinä on vain jotain niin rauhoittavaa, kun saa katsella aaltoja ja pyörteitä. Merta täällä ei ole, mutta Englannin pisin joki Severn (näkyy kuvissa) joka laskee Atlantiin, on erittäin hyvä korvike. Severn on pituudeltaan 354km pitkä. Ihan heti ei siis kävellyä päästä päähän.

Nyt aletaan poikkeamaan jo vähän polulta, mutta katsokaa miten söpö aita! Mielestäni kelpuutettava syy jatkaa matkaa tähän suuntaan.

Puolessa välissä matkaa löysin niin ihanan kohdan, että minun oli pakko vain jäädä istumaan. Siellä ei ollut polkuja, teitä eikä tienviittoja. Ainoastaan hevosten jäljiltä jääneet lantakasat ja hevosenkenkien painaumat. Tässä paikassa oli jotain niin rauhoittavaa, että jäin vain istumaan ja ihmettelemään. Hetkeä myöhemmin havahduin siihen todellisuuteen, että istuin märällä maalla.  ja juoksuhousujani koristi hienot mutajäljet. Ei edes haittaa. 

JOUTSENIA. GLOUCESTERISSA. IHAN OIKEASTI. Kotiin päästyäni tekstasin varmaan jokaiselle ihmiselle jonka tunnen, että Gloucesterissa on joutsenia. 

Hyvän lenkin tuntomerkit on mutaiset kengät ja hyvä fiilis.

Mut ja Steve on taas jätetty kämppään kahdestaan kun muut on lähteny kotiin. Ollaan yhden päivän aikana oltu jo erittäin aktiivisia. Aamupäivä käytettiin yliopisto juttuihin, ilta ollaan leivottu ja tehdään mm. jätskiä ekaa kertaa!! Näyttää ihan mahtavalta, vaikka tässä pitäisi vielä ainakin yön yli malttaa odottaa että sitä saa maistaa... 

Ehdittiin me yhdet origami-lohikäärmeetkin vääntää. Ihan oikeasti, kuka on keksiny että paperia taittelemalla saa jonku elukan tehtyä. 

"WHAT IS THIS FLIPPING VOODOO SHIT?!" Huudahti Steve, kun taitos nimeltä square base ei suostunut tottelemaan kumpaakaan meistä. Kiteyttää hyvin sen, mitä me tällä hetkellä tunnetaan origami-elukoita kohtaan. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Turistioppaana

Näin hujahti viikko nopeasti ja taas ollaan sunnuntaissa. Viidentunnin treenit takana ja käsissä on taas enemmän mustelmia kuin tervettä ihoa. Suomi-vieraatkin tuli ja meni niin etten ehtinyt kunnolla edes ymmärtämään! Oli ihan huippua näyttää, että minkälainen maa ja kaupunki mut on nielaissut kokonaan syvyyksiinsä. Kun tämä posse oli astunut jalallaan Gloucesteriin, suunnistettiin hotellille. Viiden minuutin kävelyn jälkeen ensimmäiset kommentit kaupungista oli jotakuinkin "Ompa täällä oudon näkösiä ihmisiä". Voi outo Gloucester, älä koskaan ikinä muutu. 

Tai no. Ehkä me vain katsottiin peiliin ja sieltä ne oudot ihmiset pilkisti

Mentiin samana iltana heti asuntolaan esittäytymään ja siellä nyt oli FiFa-turnaus menossa. Ylläri. Ennen ku lähdin hakemaan porukoita juna-asemalta, kaikki oli ihan täpinöissään kyselemässä että "Koska, miten, kenen kanssa ja tuleehan ne varmasti tänne tänään illalla". Ja nyt tultiin niin ujona poikana ulos huoneesta piilotellen toisten selän takana. Ciara nyt oli tietysti heti valmiina esittäytymässä. Ei siinä, vähän piti lämmitellä ja kyllähän siinä sitten lopulta kaikki meni normaalisti. Asuntolamme vartija Pablob (älkää kysykö mikä hänen oikea nimi on, Pablob hän on meille) kunnioitti myös vieraitani ja pamahti sisälle asuntoon. "If you don't keep this noise down, I will report you." ja sitten joku pojista päätti heittää hyvän vitsin, kuten aina, joten "That is it. Give me your ID-card." Ihan oikeasti. Se ei kyllä yhtään tykkää meistä, mitä tahansa me tehdään niin aina meistä "pääsee kauhea meteli." Katottiin Jamesin kanssa kerran leffaa ja meillä oli ikkuna auki. Ulkoa alkoi kuulua meteliä, joten James kurkisti ulos, että mitä siellä tapahtui. 

Vastaukseksi Pablob huusi pihalta 

"Close the window!!!"

"But I'm hot!"

"Close the window!!"

"But--"

"Now!"

Meillä oli koko keskiviikko aikaa kierrellä Gloucesterissa ja sainkin näytettyä kaikki päänähtävyydet (ne hurjat kaksi): Tylypahkan ja sataman.

Illalla oltiin sitten kävelty reilusti yli 10 000 askelta (poikien askelmittareiden mukaan) mutta meillä kaikilla oli niin mukavaa. Äiti päätti kaatua puoli kuolleena hotellin sängylle (lue: kävi alakerran baarissa juomassa viski-lasillisen, kuten jokainen Englantilainen tekisi raskaan päivän jälkeen) ja me suunnattiin poikien kanssa asuntolalle. Olipa taas ilta. Chris, Shaun ja Steve oli kämpässä ja niistähän tuli ihan kuin pikkuisia tyttöjä kun kaikki viisi poikaa pääsi juoruamaan. Ettei homma olisi mennyt liian tyttömäiseksi, niin välillä toki painittiin ja opeteltiin erilaisia heitto-tekniikoita ja välillä leikittiin Nerf-aseella.

Torstaina aamulla lähti bussi kohti Big Benin kaupunkia siitä reissusta tulikin oikein pika-kierros, sillä aikaa oli yksi ja puoli päivää. 

Puolipäiväisemme aikana kierrettiin mm. Natural History museum, koska mikä on siistimpää ku dinosaurukset. Pienenä vinkkinä vaan kaikille, että kannattaa mennä lähellä sulkemisaikaa. Me mentiin vähän ennen kello viittä (menee kiinni kuudelta) ja missään ei ollut jonoa tai tungosta! Toki jos haluaa kiertää jumalattoman rakennuksen kokonaan, kannattaa varata vähän enemmän aikaa kuin tunti. Dinosaurusnäyttelylle kuitenkin riitti vähän lyhyempikin aika!

Perjantaina tehtiin mun (ja varmasti monen muunkin) pääkävelyreitti, joka on pakko suorittaa jokaisen Lontoon reissun aikana. Matka Tower Bridgeltä London Eyelle, rantaa pitkin. Vasemmalla puolella Thamesia, sillä sillä puolella on kaikki siistit jutut.

Metrolla kohti Tower of Londonia

Vähän ihmiskuvaa

Ja lintukuvaa

Joku tippu

Ikinä ei muuten tarvi pettyä katuesiintyjien suhteen. Tultiin niin täydellisellä ajoituksella tämän kaksikon luo, ettei parempaa olisi ollut. He aloitti juuri ensimmäisen biisin ja siihen paikalle ihan liimautui. Aivan mahtavia heppuja! Kitaristilla oli sellainen meno päällä, että tuli itsellekkin hiki kun katseli.

Muutaman eksymisen ("Hä, siis miten me jouduttiin pois rannalta? Mikä tää tori/marketti tässä yhtäkkiä on? Mikä toi pieni kuja on?") ja mahtavan katutaiteilijan jälkeen saavuimme vihdoin ja viimein päätepysäkille. Nopein mitä olen tämän kävellyt, oli tunti. Meidän tallustamisessa ja ihailussa meni muutama tunti enemmän. Neljä tuntia enemmän. Ei siinä mitään, oli vaan niin hirveästi kaikkea nähtävää!

Äiti: "Tää kuva teistä on kyllä niin teeskennelty. Olkaa nyt niinku normaalisti olisitte."

"No nyt näytti vähän enemmän teiltä!"

Pakollinen "ohitan Big Benin joten otan kuvan"-kuva, Sarjassaan ehkä viidestoistatuhannes mun valokuva-albumeissa.

Koska aikaa oli vähän, keskityin lähinnä näyttämään ihan Lontoon keskustaa. Olisin halunnut niin hirveästi käydä Camdenissa ja erilaisissa tori-tapahtumissa ja ties missä, mutta aika oli vähän turhan rajallinen. Löydettiin kuitenkin mahtavia ravintoloita ja paikallisia pubeja (eli ei menty turisti-rysiin Piccadillyllä). Käytiin myös kävelemässä Notting Hillillä ja Covent Gardenissa ja kummasteltiin, kuinka yhdessä kaupungissa voi olla niin paljon enemmän ihmisiä, kuin koko Suomessa yhteensä. 

"Ottakaa tää kartta käteen ja näyttäkää että tiedätte mitä te ootte tekemässä!!"

All in all, matka oli oikein onnistunut ja vieraani tuntuivat ainakin viihtyvän! Mun kämppiksetkin jo kysyi, että tuleeko pojat käymään tänä vuonna uudestaan. Eli hyvän vaikutuksen kaikki teki toisiinsa. Mainiota! Äitikin näki, että ei mua täällä kiusata vaikka välillä joku saattaa heittää mut akselin ympäri.  

Kiitokset ja kumarrukset, nähdään taas!

edit// Luin tän tekstin just uudestaan ja huomasin et oon alottanu kirjottamaan tätä sunnuntaina. Oh well, muutaman päivän aina välillä kestää että saan nää kirjoitukset valmiiksi....