Vectors and scalars and mental breakdown

Hei vaan helluset! Täällä minä olen suurten monistenippujeni ja muistiinpanojen takana ihan elossa. Voi tätä työn määrää! Hirveesti tuntuu että teen kaikkea, mutta silti nää pinot ei tästä muutu miksikään. Tällä hetkellä käyn läpi kinematiikkaa ja yritän muistaa laskukaavoja. Voi huoh, välillä mä mietin että mikä järjenjättiläinen mussa ajatteli, että sport & exercise science olis mulle se oikea, sillä tää biomekaniikka/fysiikka-puoli on kyllä aikamoista hepreaa. Postauksen lukeminen kannattaa lopettaa tähän, jos teitä ei kiinnosta lukea negatiivisia ajatuksia. Blogimaailmahan on vain täynnä valkoisia sisustuksia ja vaaleanpunaisia kukkasia.

Aivot heittää tällä hetkellä muutenkin vähän kärrynpyörää enkä tiedä että miten päin tässä pitäisi olla. En nyt käytä ihmisten nimiä jos he jostain kumman syystä eksyy tänne blogiin. Kämppiksistä kuitenkin puhutaan. Meillä on ihan ihmeellinen ilmapiiri täällä tällä hetkellä. Oon vieraantunut vähän ainoasta naispuolisesta kämppiksestäni. Meillä ei vain ole oikein mitään yhteistä ja siinä missä ollaan kuitenkin kavereita keskenämme ja vietetään aikaa toistemme kanssa, en voisi kuvitella että esimerkiksi avauduttaisiin toisillemme tai puhuttaisiin sellaisista asioista niinkuin esimerkiksi minä ja ruotsalainen ystäväni puhutaan.

Heitetään tähän samaan syssyyn yksi miespuolinen kämppis, C:llä alkava. 

Mulla alkaa nyt pikkuhiljaa loppumaan pinna siinä, että se syyllistää mua/meitä 1.) siitä että me potkittiin hänet pihalle meidän tulevasta talosta (asia ei todellakaan ollut näin, hänhän oli jo muuttamassa meidän knssa mutta päätti itse vetäytyä pois. Näin hän ei kuitenkaan kerro kenellekkään vaan tarina on ihan toisenlainen.) ja 2.) siitä että mä vietän aikaa muiden ihmisten kanssa. Ensinnäkin, missä universumissa mä olen tilivelvollinen hänelle? Perjantaina lähdin pakollisiin treeneihin, mutta nämä kaksi edellä mainittua henkilöä päätti heittäytyä marttyyreiksi ja ilmaisivat ihan suoraan kuinka minä jätän heidät aina viimeiseksi. Olin. Menossa. Treeneihin.

Meillä oli niin huippu iltapäivä meidän asuntolan takapihalla naapurikämppien kanssa. Istuttiin nurmikolla läppärien kanssa (tehtiin töitä!!!). Oltiin pitkän blondin kämppikseni kanssa käyty ostamassa pari juustovalikoima-lautasta, keksejä ja viiniä ja pidettiin pieni piknik kaikkien kanssa (20 astetta lämmintä ja aurinko!!!) mutta kaksi kämppistäni loukkaantuivat tästä, vaikka heidät pyydettiin kyllä ulos mukaan. Sain vain kieltävän vastauksen ja "I don't want  to." He olivat siis vihaisia siitä, että minä ja pitkä blondi kämppikseni istuttiin ulkona naapureiden kanssa pitämässä hauskaa jonka jälkeen kumpikaan ei mennytkään kotiin suoraan vaan lähti tahoillensa treeneihin. Kyse ei ollut siis siitä, että he eivät tunteneet näitä ihmisiä ja eivät siksi tulleet ulos.

Puhuin ruotsalaisen ystäväni kanssa tästä ja hän sanoi, että C&C olivat maininneet hänelle siitä, kuinka minä kuulemma käyttäydyn todella oudosti nykyään. Ystäväni sitten rauhoitteli minua ja sanoi, että pitää vaan unohtaa tollanen käytös ja "I knew there was a reason why you and Steve are my favourites in your flat". Motivaatio palata kotiin treeneistä ei kuitenkaan ollut kauhean iso, joten mentiin cheer-tyttöjen kanssa pubiin istumaan pariksi tunniksi. Kun palasin myöhemmin kotiin sain selville, että yllä mainittu miespuolinen C-kämppikseni on käynyt mun ja pitkän blondin kämppikseni keskustelun läpi facebookissa. Tää alkaa oikeasti kuulostamaan joltain teini-iän draamalta ja mulla ei ole mitään intressiä jatkaa sitä, mutta olin tästä niin vihanen!

Puhuin tästä seuraavana päivänä pitkän blondin kämppikseni kanssa, (ainoa ihminen koko kämpästä jonka kanssa voin oikeesti puhua mistä vaan. Mikä on aika hassua sillä ekoina kuukausina ei oltu kauheen läheisiä, tuskin ikinä mentiin tervehdystä pidemmälle keskusteluissa, ja nyt ollaan ku paita ja peppu) ja hän kertoi, että saa ihan samanlaista kohtelua. Aina kun hän menee naapurikämppään niin alkaa syyllistäminen siitä, että viettää aikaa muiden kanssa. Mitä kettua tää on oikeasti olevinaan?

Ehkä mä tosiaan sitten käyttäydyn kummallisesti. Jostain syystä oon ollut kauhean hajamielinen, poissaoleva, stressaantunut ja tunteellinen, joten pienikin uusi ärsytyslisäke laukaisee aina mun kyynelkanavat tulvimaan. Ajasta tai paikasta riippumatta. Ehkä tää menee ohi kuukauden päästä kun kaikki kouluhommat on ohi ja saan hetken istua.

Nyt lopetan tun masennustekstin ja teen aamupalaa. Oon ollut hereillä kello viidestä asti. Ilman herätyskelloa. MIKSIH!?!