You've got Punk'D

Täällä saa kyllä olla tästä lähtien varpaillaan, kun lähtee kämpästä tai kun avaa oman huoneensa oven (tai minkä tahansa kaapin, laatikon tai ikkunan). Ikinä ei tiedä mikä hämähäkki tippuu päähän tai mitä myrkkyä on ruiskutettu maitopurkkiin. Oon itseasiassa aika yllättynyt, että kestettiin kokonainen viikko ilman minkäänlaisia jäyniä.

Kaikki alkoi, kun kämppiksemme Shaun lähti viikonloppureissulle kotiin. Ovi oli toki lukossa, mutta ei se muutamaa ystäväämme estänyt tekemästä pientä jekkua. Rulla foliota ja jesaria käyttöön ja niilläkös sai taikoja aikaiseksi. Teippasivat sitten poika-rukan lukon ihan kokonaan umpeen, samoin koko oviaukon. Folio on onneksi helppo repiä pois, mutta se jeesusteippi siitä lukon ympäriltä ei ollutkaan sitten yhtä helppo temppu. Shaun tuli seuraavana päivänä kotiin, käveli ovensa luokse ja hörähti. No olipa tylsä reaktio...

Seuraavana päivänä kämppiksemme James lähti sitten muutaman kaverinsa kanssa ulos ja jätti ovensa auki. Virhe. Minä sekä kämppikseni Luke, James ja Shaun löimme viisaat päämme yhteen ja päätettiin sitten yllättää hänet laittamalla huonetta vähän paremmin. Vietiin sänky piiloon ja laitettiin vessanpönttöön elmukelmua. Sänky ja patja siirrettiin mun huoneeseen, joka joutui osaksi tätä rikosta. Tämä toinen onneton henkilö tuli sitten kotiin rankoista Rugby-treeneistä ja oli valmis rojahtamaan sänkyynsä, mutta toisin kävi. 

James tuli kotiin samalla kun porukka oli linnoittautuneena mun huoneeseen (jotenkin kummallisesti se meidän alkuperäinen neljän porukka oli taas paisut tuplasti. Näitä ihmisiä vaan tulee ikkunoista ja ovista sisälle). Mutta jee, ei oltu ilkeitä kauhean kauaa vaan päästettiin se reppana makaamaan omaan sänkyynsä. Patja tosin oli vielä teillä tietämättömillä.

Näistä kaikista ihmisistä tasan kaksi on mun oikeita kämppiksiä, sängyllä makaava ja sängyllä istuva.

Jossain vaiheessa kello alkoi sitten olemaan sen verran, että halusin nukumaan. James vaan ei halunnut raahata sänkyään pois, joten meidän täytyi taas ottaa järeät aseet käyttöön. Palkkasin mun ystävät Lydian, Ciaran ja Ciaran poikaystävän auttamaan sängyn kantamisessa ja sisustettiin sitten rappukäytävä oikein kotoisasti uudestaan. Se, miten James sai sänkynsä takaisin, on mysteeri mulle. Jossain vaiheessa nimittäin yläkerran naapurit pihisti sen täkin ja tyynyn.

Noh. Sitten tuli taas uusi päivä. Riemuhan silloin repesi, koska oli nimittäin mun vuoro olla jekkujen kohde. Oltiin ruokalassa Lydian ja Moan kanssa kun Lydia tekstaili jonkun kanssa, nosti katseensa ja kysyi viattomasti: "Flem, is your door locked...?". En voi edes valehdella kuinka nopeesti mun sydän hyppäs kurkkuun ja kurkusta kuuhun kun mietin, laitoinko oven aamulla lukkoon vai en. Olin ihan paniikissa ja mielessä kävi jo kaiken maailman jutut mitä pojat on voineet tehdä mun huoneessa. Hyvin nopeesti kyllä sitten muistin, että ei, kyllä se on lukossa. Muistan elävästi kuinka me Ciaran kanssa tuplavarmistettiin molemmat ovet. Hetken rauha. Lydian ilme oli vaan ihan liian viaton koko päivän. Elii se mun rauha kauaa jatkunut, kun yritin saada sitä kertomaan kaiken.

Päivä loppui ja säntäsin kotiin (tai no löntystin, kuka hullu jaksaa sännätä paria kilsaa?). Ihan turhaan. Mun ovi ja huone oli täysin kunnossa. Olin kaikenlisäksi ainut kotona. Hengitin erittäin syvään ja lähdin sitten ruokakauppaan. Pahaksi onnekseni James ja Luke tulivat pyörillä vastaan ja totta kai pysähtyivät sitten mun kohdalle. Sain pari varoituksen sanaa siitä, kuinka mun kantsis nyt olla varuillani tää päivä, koska niillä on suunnitelmia. Katoin vähän kauhuissani niiden ostoskasseja, joissa oli kananmunia ja jauhoja. Uhosin, että turha yrittää mitään, koska mun ovi on lukossa. Johon Luke näppäränä poikana keksi heti vastakysymyksen: "Entäs sun ikkuna?" Shit. Empä muuten ole varma. Voi pojat. Mun huoneen on parempi olla täydessä siisteydessä, kun tuun takaisin ruokakaupasta. 

Palasin kotiin ja kaikki rakkaat pojat oli siellä myös. Aloin olemaan niin epäluuloinen, että en edes uskaltanut riisua kenkiä pois. Saatika että olisin tyhjentänyt mun ruokakassit kaappeihin. Kauheeta, kun toiset kuiskii siinä korvan vieressä että "You sure you want to open that?" tai "Oh I wouldn't do that if I was you." Voi Jumalan pyssy ja puukuulat ihan oikeasti. Nauroin ja itkin ja hörisin ja venkuroin että nyt pojat en tykkää yhtään kertokaa mitä ootte tehny!

Käskivät sitten avata mun huoneen oven. En tietenkään uskaltanut, koska mietin vain sitä, kuinka ne on kavunneet mun ikkunasta sisään ja nyt joka paikassa on kananmunia ja jauhoa. Samalla hetkellä Jesus, eli oikealta nimeltään Joe, tulee meidän kämppään katsomaan mitä mä oikein kiljun tuskissani. Joe on siis meidän Residential Assistant, eli pitää huolta koko Upper Quaysta ja juttelee ja tekee kaikkee kivaa meidän kanssa. Valitan Jesukselle, kuinka pojat ei anna mun olla rauhassa ja kuinka en uskalla mennä mun huoneeseen. Vakuuttelujen jälkeen avasin sitten mun huoneen oven, näytti siistiltä, so far so good. Mutta. Tyynylläni oli lappu. Mähän kusin housuun siinä samalla sekunnilla. Miten ne on saaneet lapun mun huoneeseen koska ikkuna ja ovi oli molemmat kiinni?!? Lapussa luki:

Sitten James ja Luke alkoivat kertomaan, kuinka ne on kopioinu mun avaimen ja pääsi sen takia sisään. Sanoin että ja ketunmarjat, ette varmana ole. He käski mut sitten ulos huoneesta ja lukitsemaan oven. Tein työtä käskettyä. James sitten avasi mun huoneen oven TÄYSIN TOISELLA AVAIMELLA. En edes muista mun ensimmäistä reaktiota, mutta taisin suunnitella eräänlaista massamurhan ja yksittäisen murhan välimaastoa. Koska kun pojat avasi mun oven toisella avaimella, Jesus sanoin vain "oh that's bad!" Ja lähti.

Olin niiiiiiiiin vihanen pojille, että en varmaan ikinä ole ollut. Kirosin ne alimpaan maanrakoon samalla kun ne alkoi pelaamaan onnellisena FiFaa. Jossain siinä suuttumisen välissä aloin pitämään mykkäkoulua ja siitäkös pojat ärsyyntyivät, koska en enää vastannut niiden kettuiluihin tai "Hope you're sleeping well tonight, I'll be watching you."-lauseisiin. Olisin voinut kuristaa kaikki siihen samaan paikkaan. Lähetin paniikkiviestin Lydialle ja Ciaralle ja ensimmäisenä mainittu tuli sitten meille. Nauraen. Tässä ei ollut MITÄÄN hauskaa. Olin oikeasti niin vihainen pojille, että taisin jopa sanoa että vihaan niitä sydämeni pohjasta tällä hetkellä. Ne. Kopioi. Mun. Avaimen.

Pari tuntia ehdin olla itse piru ja pidin mykkäkoulua (samalla kun olin kuitenkin linnoittautuneena niiden huoneeseen) kunnes Ciara tuli kotiin ja sanoi että "Soita vartijoille, että sun avain on kopioitu." Olin juuri soittamassa, kun James tulee huoneeseen, ensin vähän kettuillen taas mutta samalla paljastaen, että kaikki oli oikeasti vain vitsiä. Niillä ei oikeasti ole avaimen kopiota vaan se avain oli Jesuksen yleisavain. Pojat oli laittaneet sen lapun mun huoneeseen Jesuksen avaimella sillä aikaa, kun mä olin kaupassa. En tiedä olisko mun pitänyt itkeä vai nauraa, mutta taisin tehdä molempia. Lopulta sitten kättelin ja myönsin, että niiden temppu oli ehdottomasti ja ärsyttävästi parempi kuin mun.

En voi edes kuvailla miten vihainen mä olin pojille ja ne raukat tais säikähtää vähän, koska aika loppupuolella ne oli jo että "don't be so serious..." Frigging hell oon vakava, koska luulin että tyypit kopioi mun avaimen ja vielä pelotteli mua. Jestas.

Loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt kaikki taas tykkää toisistaan.