Jekut on unohdettu ja sotakirveet on haudattu! Ei sillä ettei kukaan enää tekisi temppuja, mutta kaikki osaa nykyään varautua niihin paremmin mm. lukitsemalla ovet ja ikkunat ja pitämällä kiinni avaimistaan.

Tiistai oli rauhallinen päivä. Mulla nousi edellisenä yönä yhtäkkiä aika kova kuume ja oli muutenkin hirveän heikko olo, en pystynyt edes kävelemään. Näytin kuulemma aina vaihdellen vihreältä ja valkoiselta zombilta. Ihanat ystäväni kuitenkin pitivät minusta huolen ja toivat puoliksi kantaen kotiin ja peitteli nukkumaan. Todennäköisesti kaikki johtui vain nestehukasta, väsystä ja Fresher's Flu:sta. Joka tapauksessa, voin aamulla vielä vähän heikosti, joten jätin ensimmäisen luennon väliin. Hyvin alkoi tämä yliopisto ura...

Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki sille joka tietää mitä peliä pelataan

En toki päässyt rentoutumaan kauhean pitkäksi aikaa, sillä Luke ja James ravasivat huoneeseen ja värväsivät mut niiden mallinukeksi. Okei. Apua? Niillä oli ensiapukurssista koe seuraavana päivänä, joten siinä sitten autoin poikia kertaamaan ja makasin aina välillä lattialla joko niska murtuneena tai nilkka nyrjähtäneenä. Kaiken sen kertaamisen jälkeen minäkin osaisin nyt toimia, jos joku olisi henki hieverissä pökertyneenä kadulle tai jos joku on tukehtumassa hot dogiin.

Ensiapu-asiat oli kerrattu joten mitä sitä muuta tekisi kuin pelaisi FiFaa. Älkää huoliko, mä en pelannut! Kerran kokeilin Chrisiä vastaan ja hävisin heti, kun en edes tiennyt mitä nappeja olisi pitänyt painella. Käytiin siinä samalla aika mielenkiintoisia ja syvällisiä keskusteluja, aiheina mm. "Mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota vastakkaisessa sukupuolessa" ja muita samantyylisiä kysymyksiä, jotka tulisivat esille kolmelta yöllä pullonpyörityksen yhteydessä. 

Tätä tarkoitan kun sanon, että ihan kuin oltais asuttu saman katon alla ikuisuus, eikä vain kahta viikkoa. Kaikki tuntee toisensa melkein läpikotaisin ja ei oikeastaan ole väliä missä huoneessa on, kaikki on kuitenkin aina samassa paikassa. Nytkin olin itse puoli unessa ja nuutuneena Jamesin sängyllä samalla kun Luke pelasi vieressä fifaa ja itse huoneen omistaja oli keittiössä. Jossain vaiheessa kuulin sitten huudon että "Flem you bored?? Let's make chocolate biscuits!!" Omg okei, ei tarvitse kahdesti pyytää. Meillä oli oikein söpö pieni leivontahetki ja samalla opetin Suomea. Repesin kyllä nauramaan, koska tää oli jotain niin vastakohtaa sille, kun pari päivää taakseppäin olin kironnut tyypit alimpaan maanrakoon ja toivoin että saisin vaihtaa kämppikset heti. En mä niitä tosissani vaihtaisi. Ne on vähän niinkuin ärsyttäviä pikkuveljiä joista haluaa eroon, mutta ei oikeasti haluakkaan. 

Nimestä Flem vielä vähän. En ihan tosissani tunnista, jos joku sanoo Nahid. Kukaan ei käytä sitä nimeä eikä ole koskaan täällä käyttänytkään. Flem alkaa olemaan niin arkipäivää, että reagoin siihen sata kertaa nopeammin, reagoin jopa Nadiaan nopeammin kuin Nahidiin. Huvittavinta vain on muiden reaktio, kun he kuulevat ihmisten puhuvan lempinimellä ja ensimmäinen kysymys on aina vähän varovaisesti "I have to ask, why do you call her Flem...?"

Anyways, saatiin meidän leivonta-sessio päätökseen, tuli muuten ihan mahtavia keksejä, ja soitin sitten skype-puhelun serkkuni kanssa. Totta kai James sitten halusi esitellä suomenkielen taitonsa ja tuli mun huoneeseen puhumaan Merille. Ilman housuja... (okei se oli vaihtamassa, niitä koska se oli lähdössä treeneihin). Tää on niin tätä mistä jo puhuin, mi casa es su casa ja silleen. Meri sitten vähän kauhuissaan totesi, että "Nahid, miksi sulla on alaston mies huoneessa??".

Tiistai oli siis kivan rauhallinen koti-päivä. Oli oikein hyvä, sillä en halua että tämä flunssa tästä pahenee enää yhtään... Buranaa ja teetä, kyllä niillä selviää johonkin asti!